Ladataan Tapahtumat

« Takaisin tapahtumalistaukseen

Tapahtuman tiedot

Tapahtuman päivä ja aika
25.10.2025
19:00
Tapahtumapaikka
Kangasala-talo
Kuohunharjuntie 6, 36200 Kangasala + Google Map
Verkkosivu
https://kangasala-talo.fi/tapahtumat/matti-patronen-kelpo-versio-itsestani/
Tapahtuman tyyppi
, ,

Matti Patronen: Kelpo versio itsestäni

Matti Patronen – stand up -show Kelpo versio itsestäni Kangasala-talossa

Yli kymmenen vuotta komiikkaa ja yli viisikymmentä vuotta elämää on johtanut siihen, että on aika tuoda Matin stand up -show kaiken kansan nähtäväksi. Vuosi 2015 ja TV1:n Naurun tasapaino -ohjelma toi Matin koko kansan tietoisuuteen. Parhaimmillaan yli 200 keikkaa vuodessa tehnyt Patronen on vakiinnuttanut tyylinsä ja säilyttänyt oman poikamaisen otteensa näihin päiviin saakka.

Matti Patronen tuo lavalle parhaat palansa

Naurulta ja aivastuksilta ei voi välttyä, eikä ole tarkoituskaan. Hyvän mielen show viihdyttää reilun puolentoista tunnin ajan sisältäen tauon, jolloin voi syödä vaikka kanelipullan. Show sisältää uusia tarinoita sekä vanhoja hassuiksi havaittuja juttuja.

Matin omin sanoin: ”Koskaan ei tiedä mitä päivät tuovat tullessaan. Mutta vaikka olisi varvas kipeänä, niin joka ilta yleisö saa kuulla ihan Kelpo version itsestäni.

Esityksen kesto on n. 1 t 45 min, sisältäen väliajan.

Tuotanto: Kangasala-talo ja Komediatalo Oy

Liput ja ryhmäliput

Liput Kangasala-talolta ja Lippu.fi
Peruslippu 29,90 €

Lippu.fi lisää tilausmaksut (alk. 1,50 € / tilaus + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)

Liput ovelta kaikille 35 €

Ennakkomyynti verkossa päättyy tunti ennen konserttia, jonka jälkeen lippuja saa ainoastaan ovelta.

Ryhmäliput vähintään 10 hengelle Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, myyntipalvelu@kangasala-talo.fi

Lisäpalvelut

Naulakkopalvelumaksu 2,50 €

Klubi

Tervetuloa Kangasala-talon klubille! Voit istua pöydän ääressä parhaalla paikalla lavan edessä nauttimassa esityksestä ja baarin antimista. Permannolla on numeroimattomia pöytäpaikkoja ja katsomossa numeroimattomia istumapaikkoja. Salissa on myynnissä alkoholillisia ja alkoholittomia juomia. Salin ovet aukeavat ja myynti salissa alkaa 30 min ennen esityksen alkua. Tule ajoissa ja varmista parhaat paikat! Permannon pöytäpaikat ja osa nousevasta katsomosta ovat anniskelualuetta.

Ravintolan palvelut

Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia.

Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›

Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Kangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.

Tutustu näyttelyihin ›

Saapuminen

Kangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä ›

Kartta