Kangasalan kesän avaus

Perinteeksi muodostunut Kangasalan kesän avaus järjestetään 26. kerran lauantaina 3.6. Tänä vuonna kesän arvovaltaisena avaajana toimii ulkoministeri, kansanedustaja Pekka Haavisto. Tapahtuma järjestetään Kangasalan Tapulinmäellä, Nuorisoseuran Pirtillä. Siellä Kangasala – oksalla ylimmällä – julistaa Suomen kesän avatuksi. Vuodesta 1998 järjestetyssä tilaisuudessa…

Kesäteatterin iskelmäkesä: Marko Maunuksela ja Jukka Hallikainen

Kangasalan kesäteatteri tarjoaa heinäkuussa upean viikonlopun täynnä tangokuninkaallisia ja musiikin taikaa. Perjantaina 21.7. lavalle nousevat tangokuninkaat Marko Maunuksela ja Jukka Hallikainen yhdessä Jackpot-orkesterin kanssa. Lauantaina 22.7. lavalle astuu Olavi Virta -laulukilpailun voittaja Nina Åkerman ManTra-yhtyeineen, ja illan kruunaa karismaattinen iskelmälaulaja Tomi Markkola yhtyeensä Kipinän kanssa.

Kosminen iltapäivä Kangasalan pääkirjastossa

Kansainväliseksi Tähtien Sota fanien juhlapäiväksi muodostunut toukokuun neljäs tulee nyt myös Kangasalan kirjastolle. Päivää juhlitaan Star Wars päivänä englanninkielisen sanaleikin vuoksi. Päivämäärä 4.5., eli ”May the fourth”, kun kuulostaa läheisesti Tähtien Sodasta tutulta lausahdukselta: ”May the force (be with you)”.…