Varhaiskasvatuksen palveluohjaus tiedottaa


Keskitetty hakuaika elokuussa alkavalle uudelle kaudelle päättyi 21.3.2021.

Elokuussa Kangasalla alkaa kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu. Kokeilu vaikuttaa tänä keväänä koko sijoitusprosessiin ja siksi paikat selviävät tänä keväänä tavanomaista myöhemmin. Tieto kokeiluun valituista yksiköistä tulee lähiaikoina Opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Palveluohjaus tekee parhaillaan sijoituksia ja perheet saavat tiedon varhaiskasvatuspaikasta toukokuun alkuun mennessä.
Varhaiskasvatukseen voi myös hakea ympäri vuoden. Varhaiskasvatuslain mukaista varhaiskasvatuspaikkaa on haettava viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Mikäli työllistymisestä tai opintopaikan saamisesta johtuva hoitotarpeen alkamisajankohta ei ole ennakoitavissa, on hoitopaikkaa haettava viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Varhaiskasvatushakemus on voimassa 6 kuukautta siitä päivästä, kun hakemus on saapunut kuntaan.

Lisätietoja saa palveluohjauksesta ma – to klo 9.00 – 12.00 puh. 040 133 6327 tai varhaiskasvatus.palveluohjaus@kangasala.fi