Suoraman koulun musiikkivideo palkittiin


31.1.2017

suurenna kuva
Suoraman koulun porukka Educa-messuilla.

suurenna kuva
Suoraman koulun videontekijöitä ja kulttuuri- ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

suurenna kuva
Suoramalaiset ja OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
Suoraman koulu osallistui oppilaiden ja opettajien yhdessä tekemällä videollaan ”Ystävyyttä ei pidä säästää” Opettajien Ammattijärjestö OAJ:n Isosti yhdessä -haastekampanjaan. Kilpailuaika päättyi vuoden lopussa ja raati palkitsi 40 kilpailuun osallistuneesta työstä parikymmentä, jotka olivat sen mielestä erityisen koskettavia ja mieleenpainuvia, jotenkin erikoisia ja ainutlaatuisia.

Videon tekemiseen osallistuivat kaikki Suoraman koulun 534 oppilasta, 34 opettajaa sekä 6 ohjaajaa.

Kilpailutyön tekeminen sai alkunsa, kun koulun pitkäaikainen opettaja Pia Keskinen näki kilpailukutsun ja riimitteli lauluun riimit erään viikonlopun aikana. Sen jälkeen oppilaskuntaa ohjaavat opettajat tiedustelivat oppilailta, että löytyisikö innostusta asiaan – ja sitähän löytyi, kaikki innostuivat! Koulun biisinikkarit Vesa Hursti ja Kari Luomaharju ryhtyivät työstämään musiikkia oppilaiden ja rehtorin kanssa.

– Jokainen luokka pääsi ääneen muutaman riimin verran. Äänitys oli jännittävää. Tämän jälkeen alkoivat kuvaukset. Jo äänitetty räppäys kuului taustalta, oppilaat lauloivat päälle ja se kuvattiin, kertoo oppilaskuntaa ohjaava opettaja Pirjo Laatikainen. Video ei ollut ”näytelty”, vaan koulussamme emme säästele ystävyyttä! Kuvaus oli opettavaista kaikkineen ja lisäsi edelleen yhteenkuuluvaisuuden tunnettamme. Isossa koulussa olemme isosti yhdessä.

Suoraman koulun blogissa on lisätietoa aiheesta mm. laulun sanat ja Kummeleiden tervehdys koulun haasteeseen liittyen.
http://suoramankoulunblogi.blogspot.fi/

Linkki Ystävyyttä ei pidä säästää -videoon:
https://youtu.be/L_wBja4WkeA