Kangasalan kirjastojen joulun, uudenvuoden ja loppiaisen poikkeusaukioloajat
Joulu, uusivuosi ja loppiainen vaikuttavat Kangasalan kirjastojen aukioloaikoihin. Tänä vuonna jouluaatonaattona 23.12. pääkirjasto on suljettu.
Kangasalan uudenvuodenjuhla huipentuu ilotulitukseen
Kangasalan kaupunki järjestää jälleen kaikenikäisille suunnatun uudenvuodenjuhlan Roine-kampuksen alueella. Ohjelmassa on ilotulituksen lisäksi taikuri, klovni ja talvinen kuvasuunnistus.
Nuorisopalveluiden joulun aika
Joulun aikana nuorisopalveluiden toiminta poikkeaa hieman normaaleista aukioloista.
Pikkolan pienten lasten yksikön kutsukilpailun voittoon taiteilija Anne Meskanen-Barman
Pikkolan pienten lasten yksikköön toteutettavan taideteoksen kutsukilpailu on päättynyt. Kutsukilpailun voitti taiteilija Anne Meskanen-Barman teosehdotuksellaan ”Omenapuun alla”.
Kangasalla vietetään jälleen itsenäisyyspäivää juhlan merkeissä
Kangasalan kaupunki juhlistaa itsenäisyyspäivää 6.12. kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa Kangasala-talolla. Ohjelmassa on kahvitarjoilua, musiikkia, juhlapuheita ja tilaisuudessa jaetaan Pro Kangasala -mitali.