Kangasala käynnistää poikkeusolojen vuoksi yhteistoimintaneuvottelut ja valmistelee lomautusta

Kangasalan kaupunki on joutunut sulkemaan toimintayksiköitä Covid-19 -tilanteen johdosta valtioneuvoston linjausten edellyttämällä tavalla. Kaupunki on sulkenut esim. kirjastot sekä liikunta- ja nuorisotilat. Ryhmätoiminnot on keskeytetty. Varhaiskasvatuksen lapsimäärät ovat pienentyneet. Koulut ovat siirtyneet pääosin lähiopetuksesta etäopetukseen. Lisäksi henkilöstöä on siirretty etätyöhön…

Kangasala tarjoaa kouluruoka-annoksia kotona opiskeleville

Kangasala on noudattanut kouluruokailusta annettua asetusta, jonka mukaan kunnilla ja koulutuksen järjestäjillä ei ole velvollisuutta järjestää ruokailua kotona opiskeleville lapsille. Ruokailuun ovat oikeutettuja vain ne lapset, jotka poikkeuksena saavat lähiopetusta. Kunnat voivat oman harkintansa mukaan järjestää ruokailua myös muille lapsille,…

Kirjastojen sulku jatkuu 13.5. asti, myös palautusluukut poistuvat käytöstä

Kaikki kirjastot ovat kiinni valtioneuvoston linjauksen mukaisesti 13.5. saakka. Aluehallintoviraston ohjeen mukaisesti kirjastojen palautusluukut ovat suljettuina 3.4. alkaen. Kaikkien sulkuaikana erääntyvien lainojen eräpäivät siirretään automaattisesti sulun jälkeiselle ajalle. Varauksia ei voi noutaa sulkuaikana. Kirjastojen kiinniolosta huolimatta asiakkaita palvellaan edelleen. Kirjastojen…

Taloudellisen tuen mahdollisuudet kotitalouksille

Valtioneuvosto on päättänyt rajoittamistoimenpiteistä, joiden tarkoituksena on vähentää lähikontakteja. Poikkeusjärjestelyjen tavoitteena on koronavirustartuntojen leviämisen hidastaminen, riskiryhmien suojeleminen ja epidemian rajoittaminen. Kaupungin palvelujen tuottamisessa on käytettävä vahvaa harkintaa, ettei synnytetä tilanteita, joissa ihmisjoukot kokoontuvat. Poikkeusjärjestelyistä aiheutunut tilanne saattaa tuoda haasteita myös…