Kangasalan kaupungille myönnettiin jälleen Hyvän mielen työpaikka -merkki

Kangasalan kaupunki työnantajana on saanut toistamiseen MIELI Suomen Mielenterveys ry:n myöntämän Hyvän mielen työpaikka -merkin osoituksena mielenterveyden edistämiseksi tehdystä työstä. Merkin myöntämisperusteissa kiitosta kaupungin toimintatavoissa saa se, että toimia on tehty niin arjen mielenterveyden tukemisen kuin johtamisenkin saralla. Mielenterveyden ja…

Maisa Majakan teosehdotus uudistuvan Ruutanan koulun rinnakkaisen luonnostilauksen voittoon

Keramiikan parissa työskentelevän taiteilija Maisa Majakan teosehdotus Juokse villi lapsi valikoitui uudistuvan Ruutanan koulun teosehdotuksista voittoon. Majakan monipuolinen ja eri puolille koulurakennuksia levittäytyvä keraamisista teoksista koostuva kokonaisuus hurmasi kohteen valintalautakunnan neljän erittäin korkeatasoisen teosehdotuksen joukosta. Portfoliohaun kautta kohteeseen oli kutsuttu…

Kuvanveistäjä Johanna Suonpään teosehdotus Verso voittoon Timanttikorttelin avoimessa taidekilpailussa

Kangasalan keskustaan rakentuvaan Timanttikortteliin etsittiin teosehdotuksia pysyväksi taideteokseksi avoimen taidekilpailun kautta. Kiinteistöosakeyhtiö Kangasalan Timantin järjestämä avoin taidekilpailu oli auki 10.1.–2.5.2023 Suomessa toimiville taiteilijoille ja taiteilijaryhmille ja se käytiin anonyymisti. 56 kilpailuehdot täyttävän ehdotuksen joukosta kilpailun voittoon nousi Johanna Suonpään laatima…

Lemetyn alueen rakennusurakan tarjouspyyntö

Kangasalan kaupunki julkaisee Lemetyn alueen rakennusurakan tarjouspyynnön viikolla 26. Urakassa saneerataan Mannakorventien alkuosa sekä rakennetaan Vatialan eritasoliittymään yhdistävä uudisosa. Lisäksi Lemetyn uudelle kaava-alueelle rakennetaan uusia katuja, yhdistettyjä jalkakäytäviä ja pyöräteitä sekä kunnallistekniikkaa. Tarjouspyyntö julkaistaan Hilmassa (www.hankintailmoitukset.fi) ja tarjoukset tulee jättää…