Koronapandemian leviämisvaihe näkyy myös Kangasalan kaupungin toiminnassa

Pirkanmaan koronaepidemia on STM:n luokituksen mukaisesti leviämisvaiheessa.  Pirkanmaan hankalaan koronatilanteeseen ei ole tullut helpotusta, ja tilanne on mennyt edelleen huonompaan suuntaan. Alueellinen pandemiaohjausryhmä totesi kokouksessaan 3.8., että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri siirtyy koronaepidemian leviämisvaiheeseen.  Aluehallintoviraston viime viikolla päättämät kokoontumisrajoitukset ja turvavälimääräys tulevat voimaan…

Museoiden ilta Kangasalla 12.8. klo 17-22

Museoiden ilta järjestetään Kangasalla torstaina 12.8. 2021. Suurin osa museokohteista on avoinna klo 17-22. Koronaepidemian vuoksi kävijöitä pyydetään noudattamaan koronaohjeita. Olet tervetullut museovierailulle oireettomana. Pidäthän myös turvavälit muihin seurueisiin ja suosittelemme maskin käyttöä sekä sisällä että ulkona. Tapahtuman ohjelmalehtisen voi…

Kirkkojärven hoitokalastus Kangasalla jatkuu

Jo vuonna 2017 aloitettua Kirkkojärven hoitokalastusta jatketaan nuottaamalla elokuussa. Kangasalan kaupungille viime vuonna myönnetty Kunta-Helmi -avustus mahdollistaa jatkotoimenpiteet. Järvellä 12.-18.8. tehtävällä nuottauksella tavoitellaan järven särkikalavaltaisen kalaston rakenteen korjaamista. Myöhemmin syksyllä jatketaan myös viime vuonna aloitettua särkikalojen ojapyynnin kokeilua Kirkkojärven sivuojista.…

Avin uudet kokoontumisrajoitukset tulevat voimaan 5.8.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto päätti tartuntatautilain pykälän 58 nojalla kokoontumisrajoituksesta sekä tartuntatautilain pykälän 58 d nojalla ns. turvavälimääräyksestä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Määräykset ovat voimassa 5.-29.8.2021. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin asiantuntijalausunnon mukaan edellytykset sekä kokoontumisrajoituksille että turvavälimääräykselle täyttyvät, sillä Pirkanmaa on koronaepidemian kiihtymisvaiheessa,…