Etsivä nuorisotyö

Etsivä nuorisotyön palvelu on siirtynyt 1.1.2025 alkaen työllisyyspalveluista nuorisopalveluihin. Jatkossa kaupungin etsivä nuorisotyöntekijät löytyvät Virastotalon 1. kerroksesta osoitteesta Kuohunharjuntie 9 (ovi sisäpihalla).

Etsivä nuorisotyön tavoitteena on olla läsnä nuorten keskuudessa ja tarjota mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin. Etsivä nuorisotyö etsii nuoren kanssa ratkaisuja nuoren pulmiin ja kysymyksiin ja auttaa nuorta saavuttamaan tarvitsemansa palvelut. Etsivässä nuorisotyössä toimitaan aina nuoren itsensä antamien tietojen, toiveiden ja tavoitteiden mukaisesti. Työskentely perustuu nuoren ja etsivän nuorisotyöntekijän väliseen luottamukselliseen yhteistyöhön. Etsivän työn tärkein tehtävä on ohjata nuoria sellaisten palveluiden piiriin, joita nuori kokee omassa elämäntilanteessaan tarvitsevansa.

Etsivä nuorisotyö toimii nuoren apuna erilaisissa palvelu- ja viranomaisverkostoissa sekä tekee yksilö- ja ryhmänohjausta, auttaa nuorta muun muassa työ- ja opiskeluasioissa, arjen asioiden hoitamisessa, raha-asioissa ja asunnon etsimisessä sekä kulkee nuoren rinnalla. Voimme tavata nuoria koulussa, kotona, kahviloissa tai jossain muualla, mitä yhdessä nuoren kanssa sovimme.

Kenelle palvelu on tarkoitettu ja millä ehdoin

Etsivä nuorisotyö on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille.

Etsivän nuorisotyön ensisijaisena tehtävänä on auttaa 17-29 -vuotiaita kangasalalaisia nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella tai jotka tarvitsevat tukea saavuttaakseen tarvitsemansa palvelut. Etsivä työ on nuorelle täysin vapaaehtoista ja maksutonta.

Toimi näin

Etsivään nuorisotyöhön voi ottaa yhteyttä nuori itse, vanhemmat tai muut nuorten kanssa työskentelevät. Etsivä nuorisotyö on nuorelle vapaaehtoista.

Etsivän nuorisotyön yksilövalmentajiin voit olla yhteydessä sähköpostilla, puhelimitse ja Facebookissa. Ota yhteyttä, niin sovitaan tapaaminen.

Palvelun maksullisuus 

Maksuton

Etsivä nuorisotyö on vapaaehtoista ja tarkoitettu kaikille nuorille, jotka kaipaavat elämässään tukea. Tavoitteena on olla läsnä nuorten keskuudessa ja tarjota mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin. Yhteistyössä etsivän nuorisotyön kanssa nuorella on mahdollisuus kerryttää tietoja ja taitoja sekä sellaista sosiaalista pääomaa, joilla suunnataan kohti aikuisuutta. Jokainen tarvitsee jonkun, jolla on aikaa kuunnella ja tukea.

Ota yhteyttä etsivään nuorisotyöhön

Lisätietoja etsivästä nuorisotyöstä

 

 

NUORTEN NELIÖ -toiminta

Nuorten neliö -toiminta nykyisen mallisena päättyy syyskuun 2024 aikana. Toiminnasta vastuussa olevat asiantuntijat tiedottavat muutoksesta nuorille. Nuorten neliö -toiminnan tai uuden vastaavan toiminnan mahdollisesta jatkumisesta sovitaan syksyn kuluessa, jonka jälkeen asiasta tiedotetaan kuntalaisille.