Huutijärven alakoulu sijaitsee n. kahden kilometrin päässä Kangasalan keskustasta. Lukuvuonna 2022 – 2023 koulussamme opiskelee yli 280 oppilasta. Raikun koulutalon oppilaat opiskelevat Huutijärven koululla lukuvuoden 2022 – 2023. Koulumme on kaksisarjainen luokilla 1-6. Lisäksi koulussa toimii esiopetusryhmiä.

Koulussamme on lukuvuonna 2022 – 2023 opettajia 21 sekä koulunkäynninohjaajia kuusi ja kolme iltapäiväkerhon ohjaaja. Tämän lisäksi koululla voi olla erillisellä rahoituksella palkattuja ohjaajia tai opiskelijoita.

Koulu toimii kahdessa rakennuksessa: 1900-luvun alussa rakennetussa puukoulussa ja vuonna 1952 rakennetussa kivikoulussa. Kivikouluosan laajennus valmistui keväällä 2016. Laajennusosa ja kivikoulu muodostavat yhden ison kokonaisuuden.

Hyödynnämme koulussa monin tavoin uuden opetusteknologian tuomia mahdollisuuksia. Sovellamme esiopetuksen, perusopetuksen ja erityisopetuksen yhteistyössä monipuolisia ja joustavia opetusjärjestelyjä.

Yhteisöllisyys on tärkeä arvo. Kiinnitämme huomiota toisen kohtaamiseen, avoimeen yhteistyöhön ja mukavan leppoisaan ilmapiiriin.  Huutijärven koulussa pyritään viihtyisään ja turvalliseen työympäristöön, niin että kouluun olisi jokaisen lapsen ja aikuisen mukava tulla.