Vieraslajien torjuntatalkoot Kangasalla 3.7.


Kangasalan kaupunki järjestää koko kaupungin yhteiset vieraslajien torjuntatalkoot perjantaina 3.7.2020. Tule tekemään lähiympäristöä viihtyisämmäksi yhteistyön voimalla!

Vieraslajit ovat eliölajeja, jotka ovat levinneet niiden alkuperäisen esiintymisalueen ulkopuolelle ihmisen avustamana joko tahallisesti tai tahattomasti.  Vieraslajit muodostavat yhden suurimmista uhista luonnon monimuotoisuudelle esimerkiksi kilpailemalla tilasta paikallisten lajien kanssa. Pahimmillaan vieraslajit muodostavat uhkan koko ekosysteemien toiminnalle. Vieraslajit aiheuttavat myös taloudellista haittaa. Ne voivat vaikuttaa myös ihmisten ja eläinten terveyteen. Haitalliset vieraslajit aiheuttavat ongelmia myös alueiden virkistyskäytölle. Siksi luontoon levinneitä vieraslajeja onkin tärkeää lähteä torjumaan talkoovoimin.

Kangasalan kaupunki järjestää perjantaina 3.7.2020 klo 9-12 vieraslajien kitkentätalkoot ennalta valituissa kohteissa Liutun uimarannan läheisyydessä, Mäyrävuoren kentän ympäristössä sekö Ranta-Koiviston alueella.

Liutussa kokoonnutaan klo. 9.00 lähelle uimarantaa Rantakujan päähän, Mäyrävuoressa Mäyrävuoren leikkikentän viereen sekä Ranta-Koivistossa Atrakujan päähän frisbeegolfradan kupeessa olevalle parkkipaikalle.

Kaikki kaupunkilaiset ovat tervetulleita kyseisiin kohteisiin mukaan talkoilemaan. Varauduthan asianmukaisella vaatetuksella ja omalla vesipullolla.

Kitkentätalkoot omalla porukalla

Kaupunki myös kannustaa asukkaitaan ja asukasyhdistyksiä järjestämään omia kitkentätalkoita.

 Ohjeet vieraslajitalkoiden järjestämiseen                       
  1. Kerää kasaan reipas talkoojoukko. Etsi lähiympäristöstäsi sellainen kohde, jossa esiintyy vieraslajeja ja kysy maanomistajalta lupa niiden torjuntaan. Kaupungin omistuksessa ovat mm. seuraavat kohteet, joissa esiintyy vieraslajeja: Sorolan monttu, Vehoniemi, Terveyskeskuksen ympäristö ja Kankaanmaanpuisto (Pitkäjärven skeittipuiston vieressä).
  2. Ilmoittaudu talkoisiin! Talkoilevat asukasyhdistykset sekä muut toimijat voivat ilmoittautua talkoisiin ennakkoon täyttämällä ja palauttamalla talkooilmoituslomakkeen joko sähköisesti sähköpostiosoitteeseen aino.syrja@kangasala.fi tai paperisena Kangasalan kaupungin teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteeseen (Urheilutie 13, 3600 Kangasala) 30.6.2020 mennessä.

Ilmoittautumislomake
Lataa lomake tätä linkkitekstiä klikkaamalla

  1. Ilmoittautumisen jälkeen talkoilijat voivat noutaa tarvittavan määrän jätesäkkejä vieraslajijätettä varten joko teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteestä (urheilutie 13, Kangasala) tai kaupungin tekniseltä varikolta (Kaarina Maununtyttärentie 6, 36200 Kangasala). Teknisen keskuksen asiakaspalvelupiste on avoinna ma-pe klo 9-15. Kaupungin tekninen varikko on avoinna ma-pe klo 7-15.30.
  2. Kitke talkoopäivänä vieraslajit jätesäkkeihin. Pyri kitkemään mahdollisuuksien mukaan kasvit juurineen. Sijoita jätesäkit talkookohteessa paikkaan, josta kaupungin työntekijät pääsevät ne helposti noutamaan ajoneuvolla.
  3. Täytetyt jätesäkit noudetaan talkoiden jälkeen kaupungin toimesta sovitusta paikasta sovittuna aikana seuraavan viikon kuluessa. Jätäthän jätesäkkeihin ainoastaan vieraslajeista kertynyttä kasvijätettä.

Muistathan noudattaa talkoissa voimassaolevia koronarajoituksia pitämällä esimerkiksi riittävät turvavälit.

Tietoa vieraslajeista ja ohjeita niiden torjuntaan löydät osoitteista:

https://vieraslajit.fi/

https://www.allergia.fi/luontoaskel/