Taidetila Terran ja Kangasala-talon 2. kerroksen vuoden 2023 näyttelyissä pääsee aikamatkalle luontoon


Kangasalan pääkirjaston Taidetila Terran vuoden 2023 näyttelykalenteri on vahvistettu. Hakemuksia tuli yhteensä 30 kappaletta ja näyttelyitä valikoitui Terraan kaikkiaan 17 ja Kangasala-talon 2.kerrokseen 3 kappaletta.

Taidetila Terran näyttelyvuoden avaavat tuttuun tapaan Kangasalan lukion kuvataidekurssilaiset. Myös käsityökoulu Näpsä, kuvataide- ja käsityökoulu Emil sekä Valkeakoski-opiston kädentaito- ja kuvataideryhmät pitävät vuosinäyttelynsä tuttuun tapaan kevään aikana.

Pinja Jekusen ja Marja-Liisa Rantalan Leikitellen – aikamatkamaalauksista näyttely on saanut inspiraationsa karanteenitaide-ilmiöstä. Näyttely esittelee Jekusen ja Rantalan versiomia tunnettujen taiteilijoiden teoksia. ” valokuvanäyttelyssämme tunnetut maalaukset ovat hypähtäneet kehyksistään tähän päivään, tuorein ajatuksin ja pilke silmäkulmassaan.”, kertoo Jekunen.

Yksi kevään kiinnostavimmista näyttelyistä tulee olemaan Maaretta Murasen ja Kimmo Torkkelin kokoama näyttely Lepokodin kuva-aarteistosta. Näyttely esittelee Lepokodin historiaa täyshoitolana. Mukana näyttelyssä on myös yksityiskokoelmien kuvia, joita ei ole aikaisemmin julkaistu.

Kesän ja syksyn näyttelyissä päästään lähelle luontoa mm. Tarja Nopparin näyttelyllä, jossa on esillä eläimiä kuvaavia öljyvärimaalauksia, Marika Majanderin tarinallisella näyttelyllä Minne Kettu katosi? kuvataan luontoa eri näkökulmista. Luontoteemaa jatkaa Pekka Niemen öljyväriteoksista koostuva näyttely Ajanhetkiä luonnossa, sekä Sari Orpanan Sinisen metsän lohtu, jossa on maalausten lisäksi näytillä myös keramiikkaveistoksia ja huovutettuja teoksia.

Terran näyttelyvuoden päättää Kangasalan Kuvataiteen Ystävien perinteinen vuosinäyttely.

 

Ensimmäistä kertaa Taidetila Terran kanssa samassa haussa olivat myös Kangasala-talon 2. kerroksen näyttelytilat.

Kangasala-taloon valikoitui helmikuuksi näyttely Vedet, jotka valossa liikkuvat. Veden äänet, sen heijastumat, eri olomuodot ja sen mahdollisuudet elämää ylläpitävänä voimana ovat teemana Erkki Keihään näyttelyssä. Vesi houkuttelee ihmisen luokseen, virvoittaa janoisen ja kutsuu sukeltamaan sen pinnan alle.

Maaliskuussa Laura Tammisto esittelee kuvasarjan nuorista 12-18-vuotiaista, ajatuksella että jokainen saisi nähdä itsensä kauniina ja ihanana, juuri sellaisena kuin itse haluaa.

Huhtikuussa Kangasala-talon 2.kerroksessa nähdään Seinäjokisen, palkitun luontokuvaajan Taru Rantalan ja kangasalalaisen harrastelijakuvaaja Joanina Rantalan yhteisen valokuvanäyttelyn.

 

Taidetila Terran vuoden 2023 näyttelykalenteri

10.–26.1. Kangasalan lukion kuvataidekurssien perinteinen vuosinäyttely

31.1.–16.2. Pinja Jekunen & Marja-Liisa Rantala , Leikitellen – aikamatka maalauksista

21.2. –9.3. Lepokodin kuva-aarteita, Maaretta Muranen & Kimmo Torkkeli

13.–30.3. Valkeakoski-opiston kädentaito- ja kuvataideryhmien näyttely

4.4. –20.4. Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän oppilastöiden näyttely

25.4. –4.5. Kuvataide- ja käsityökoulu Emil, Valoissa ja varjoissa

9.–25.5. Tarja Noppari, Inspiroivat eläimet

30.5. –15.6. Julia Lounas, Kosketus

20.6. –6.7. Marika Majander, Minne Kettu Katosi?

11. –27.7. Kaija Rontu, Retrospektiivinen näyttely

1. –17.8. Pekka Niemi, Ajanhetkiä luonnossa

22.8. –7.9. Sari Orpana, Sinisen metsän lohtu

12.–28.9. Maaretta Muranen, Ajan kuvia

3.–19.10. Paula Heinänen, Abstraktisia maalauksia

24.10. –9.11.  Annukka Rajalahti, Brave & Beautiful

14.11. –30.11. Kangasalan Kameraseura ry:n vuosinäyttely

5.12.–4.1.2024 Kangasalan Kuvataiteen Ystävät ry:n vuosinäyttely

 

Kangasala-talon 2.kerroksen näyttelyt

1.-26.2.2023 Erkki Keihäs, Vedet jotka valossa liikkuvat

1.3-26.3.2023 Tähtipölyä, Laura Tammisto

29.3-23.4.2023 Lähellä – Luontokuvia ja potretteja luonnossa

 

Lisätietoa:

Terran näyttelyt: Kangasalan kaupungin kulttuurikoordinaattori Anna Toiva, 044 481 3020, anna.toiva@kangasala.fi

 

Kangasala-talon 2.krs näyttelyt: Tiia Ennala, Kangasala-talon tuottaja,

050 530 1512, tiia.ennala@kangasala-talo.fi