Sorolan montun pysäköintialueen rakentaminen alkaa


Kangasalan kaupunki/ Rakentamisen palvelualue käynnistää Sorolan montun pysäköintialueen rakentamisen. Rakentamisen on tarkoitus alkaa 3.5.2021 ja valmistua 31.5.2021 mennessä. Kangasalan kaupunki muistuttaa työmaan lähialueella liikkuvia noudattamaan erityistä varovaisuutta.

Kartta Sorolan montun pysäköintialueen rakentamisesta

Kartassa näkyy työmaa-alue ja Kyötikkälän urheilukeskuksen pysäköintialue.

Pysäköinti rakentamisen aikana

Rakentamiseen kuuluu Sorolan montun nykyisen pysäköintialueen laajentaminen. Työmaa-alue sijoittuu Asemantien varteen ja pysäköinti työmaa-alueella on kielletty. Sorolan virkistysalueelle tulevia pyydetään pysäköimään autonsa Kyötikkälän urheilukeskuksen pysäköintipaikalle (osoite Lätsä-Pekan tie 4), josta on kulkuyhteys Sorolan montun virkistysalueelle. Myös Tursolan koulun pysäköintipaikkaa (osoite Asemantie 142) voi käyttää kouluajan ulkopuolella.

Rakentamisen aikaiset työt

Työkohteessa tehtävät työt käsittävät pysäköintialueen osalta muun muassa maaleikkauksien ja rakennekerroksien tekoa. Pysäköintialue rakennetaan murskepintaisena. Nykyinen ratsastusreitti linjataan pysäköintialueen kohdalta uudelleen.

Lisätiedot: 

Kaupunginpuutarhuri Jari Järvinen, Kangasalan kaupunki, p. 050 550 9079.