Käräjäoikeus hylkäsi Kangasalan Uimahalli Oy:n entisen toimitusjohtajan kaikki vaatimukset

Tiedote, Kangasalan Uimahalli Oy Kangasalan Uimahalli Oy erotti silloisen toimitusjohtajansa luottamuspulan takia kesäkuussa 2018. Erotettu toimitusjohtaja riitautti erottamisensa ja pyysi poliisia tutkimaan, oliko osa yhtiön hallituksen jäsenistä syyllistynyt asiassa rikokseen. Erotettu toimitusjohtaja ja hänen näkemyksensä ovat olleet asiasta vuosien varrella…

Kirjaston Vuoden lukuteko -palkinto SPR:n ystäväpalvelun vapaaehtoisille

Pirkanmaan kirjastot viettävät syyskuussa PIKI-päivää, yhteistä teemapäivää, jolloin tuodaan esiin PIKI-kirjastojen palveluita. Tänä vuonna 23.9. julkistetaan uuden Vuoden lukuteko -palkinnon saajat. Jokaisessa Pirkanmaan kunnassa palkitaan henkilö tai ryhmä, joka on tehnyt tärkeää työtä lukemisen edistämiseksi. Kangasalan kirjasto palkitsee kirjaston kotipalvelutyötä…

Lamminrahkasta ja Ilkosta huipputontteja haettavaksi 27.9.-1.11.

Kangasalta tulee haettavaksi 9 omakotitalotonttia Lamminrahkasta, Tampereen rajalta ja 14 pientalotonttia Ilkosta, Pitkäjärven rantamaisemista. Lisäksi Lamminrahkasta on haettavana neljä yhtiömuotoista tonttia paritalo- tai rivitalorakentamiseen. Kaikki tontit arvotaan. Punaisella katkoviivalla tonttien sijainti.   Erityisen mukavaa on saada tarjolle reilu parikymmentä pientalotonttia,…

Kangasalan ensimmäinen puukerrostalokortteli haettavaksi Lamminrahkasta

Kangasalan ensimmäisen puukerrostalokorttelin rakentajan haku on alkanut. Kortteli on haettavana 31.1.2022 asti. Korttelin rakennusoikeus on 11 600 kerrosneliömetriä eli useamman kerrostalon verran. Kerrostaloista vähintään kaksi tulee olla puukerrostaloja ja korttelin ensimmäisen valmistuvan hankkeen tulee olla puukerrostalo. Lisäksi kortteliin tulee rakentaa puurakenteisia…

Kaupunki osallistuu alueelliseen säteilyvaaratilanteen valmiusharjoitukseen

Kangasalan kaupungin valmiusjohtoryhmä täydennettynä keskeisillä asiantuntijoilla osallistuu Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään säteilyvaaratilanteen valmiusharjoitukseen ensi viikolla. Harjoitus antaa Kangasalan kaupungille mahdollisuuden testata omaa valmiuttaan toimia säteilyvaaratilanteen kaltaisessa vakavassa onnettomuustilanteessa. Harjoituksen kokemusten ja oppien pohjalta Kangasalan kaupunki päivittää valmiussuunnitelmiaan. Lisätietoja: kehitysjohtaja…