Vanha PIKI-verkkokirjasto poistuu käytöstä 1.5.

Pirkanmaan kirjastojen uusi PIKI otettiin käyttöön alkuvuodesta 2022. Vanha PIKI-verkkokirjasto on toiminut toistaiseksi rinnalla, mutta poistuu käytöstä 1.5. Sen jälkeen on käytössä vain uusi PIKI osoitteessa piki.fi. Kirjaudu kirjastokortin numerolla ja tunnusluvulla. Lainasi, varauksesi, maksusi ja lainahistoriasi näkyvät kuten ennenkin.…

FinFluHD-tutkimus on päättynyt koronaviruspandemian vuoksi

THL:n kasvomaskisuositus otetaan käyttöön myös Pirkanmaalla

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä muutti kokouksessaan 26.4. maskisuositusta, koska koronan aiheuttama sairaalahoidon tarve on Pirkanmaalla laskusuunnassa. Pirkanmaalla siirrytään THL:n yleisen maskisuosituksen mukaisiin käytäntöihin. Vaikka yleinen maskisuositus poistuu, maskin käyttöä suositellaan edelleen julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä. Jokainen voi oman harkintansa mukaan käyttää kasvomaskia…

Juhlakonsertti viisi vuotta täyttäville lapsille 11.5.2022

Kangasalan varhaiskasvatus kutsuu kaikki tänä vuonna viisi vuotta täyttävät kangasalalaiset lapset juhlakonserttiin Kangasala-taloon keskiviikkona 11.5.2022. Tamperelainen puhallinorkesteri Mansetti esittää lapsille valloittavan musiikkisadun Bremenin soittoniekat. Konserttiin on kutsuttu kaikki Kangasalla kunnallisessa ja yksityisessä varhaiskasvatuksessa olevat tänä vuonna viisi vuotta täyttävät lapset.…