Sabrina Suomisen Omituiset Otukset helmikuussa uudessa näyttelytila Laineessa


Näyttelyvitriineissä eläinhahmoja ja seinällä eläinaiheisia maalauksia.

Pääkirjaston uudessa näyttelytilassa tutustutaan helmikuun ajan Sabrina Suomisen Omituiset Otukset -näyttelyyn. ”Omituiset otukseni ovat inhimillisen oloisia eläinhahmoja, joita maalaan ja luon rakentaen sekä veistäen monimateriaalisin keinoin. Ne kertovat hiljaisia tarinoita erilaisuudesta ja yksinäisyydestä, kaipuusta yhteyteen ja ystävyyden eheyttävästä voimasta”, kuvaa taiteilija näyttelyään.

Näyttelytila Laine sijaitsee pääkirjaston ensimmäisessä kerroksessa portaikon alla, ja näyttelyyn voi tutustua kirjaston aukioloaikoina.

Kevään näyttelykalenteri täyttynyt nopeasti

Näyttelytila Laineessa on esillä kuukausittain vaihtuva näyttely, ja näyttelykalenteri on täyttynyt jo kesäkuulle saakka. Näyttelyiden järjestämisestä kiinnostuneiden kannattaakin olla hyvissä ajoin yhteydessä kirjastoon. Näyttelytarjonnassa pyritään monipuolisuuteen sekä laaja-alaisuuteen ja näytteilleasettajien valinnassa painotetaan paikallisuutta antamalla mahdollisuus harrastajataiteilijoille sekä erilaisten harrastajien pienimuotoisille näyttelyille.

Lisätietoja näyttelytila Laineesta, näyttelyn järjestämisestä ja kirjaston näyttelytoiminnan periaatteista:

Näyttelytila Laine – Kangasala

Tiedustelut ja näyttelytilavaraukset

laine@kangasala.fi

050 460 0607