Lasten ja nuorten ryhmäliikunnassa ei ole enää rajoituksia


Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän mukaan Pirkanmaan koronatilanne on kehittynyt edelleen myönteisempään suuntaan, mutta Pirkanmaa on yhä kiihtymisvaiheessa.

Ohjatussa ryhmäliikunnassa vuonna 2002 ja myöhemmin syntyneet voivat harjoitella lajinomaisesti ilman turvaväliä ja ryhmäkokorajoitusta. Kilpailu- ja turnaustoiminta on mahdollista myös sisätiloissa 25.5.2021 alkaen. Yleisömäärissä noudatetaan AVIn kokoontumisrajoitusta. Vanhemmat tai saattajat eivät kokoonnu ryhmiin lasten harrastusten yhteydessä.

Aikuisten ryhmäharrastustoiminta on sallittu ulkona korkeintaan 50 henkilön ryhmissä eikä OKM/THL:n turvaoheen mukaisia turvavälejä tarvitse noudattaa.  Myös turnaukset ulkona ovat nyt mahdollisia.  Sisätiloissa aikuisten ryhmäharrastustoiminta on edelleen suljettu, ellei harrastustoimintaa voida toteuttaa etäyhteyksillä. Lääkinnällinen ja vastaava kuntouttava toiminta sekä OKM:n määritelmän mukainen aikuisten ammattilais- ja maajoukkueurheilu (ml. Olympiakomitean tukiurheilijat) on mahdollista toteuttaa sulusta huolimatta.

Uimahallissa uiminen on uusien ohjeiden mukaan mahdollista. Kangasalan uimahalli Kuohu ohjeistaa asiakkaitaan omilla verkkosivuillaan. Kuhmalahden ja Vesaniemen avantosaunat on avattu ja niitä voi taas käyttää.

Nuorisotilat ovat auki normaalisti, tarkemmat tiedot löytyvät nuorisopalveluiden verkkosivuilta.

Kirjastoissa on pääsy kokoelmatiloihin ja Taidetila Terraan. Asiakasmäärää rajoitetaan tarvittaessa.

Yli 50 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisä- ja ulkotiloissa on edelleen kielletty 1.6. saakka. Yli 50 henkilön yksityistilaisuuksia ei suositella toistaiseksi järjestettäväksi ja pienemmissäkin tilaisuuksissa käytetään maskeja, etenkin, jos turvavälit eivät toteudu. Yksityistilaisuuksissa ja harrastustoiminnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota tilan kokoon, jotta turvavälit voidaan pitää.

Kimmo Pyykkö –taidemuseo on avoinna, kuten myös Kangasala-talon asiakaspalvelupiste, jossa on mahdollista asioida Kangasalan matkailuneuvonnan ja tapahtumien lipunmyyntiin liittyvissä asioissa. Lisätietoja saa Kangasala-talosta.

Valkeakoski-opisto ja taiteen perusopetuksen oppilaitokset tiedottavat oppilaita omasta toiminnastaan.

Kangasalan kaupunki toimii pandemiaohjausryhmän linjauksen ja aluehallintoviraston määräysten mukaisesti.

Lisätiedot:
vapaa-aikapalveluiden johtaja Marke Vornanen, p. 044 481 3041
hyvinvointijohtaja Kati Halonen, p. 044 486 0470

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset | Tampereen yliopistollinen sairaala (tays.fi)
Kangasalan kaupungin ohjeet koronavirustilanteessa
Kangasalan kaupungin koronavirustiedotteet