Kangasala vauhdissa yksinyrittäjien tuen jakamisessa


Kangasalla on maanantaista alkaen voinut hakea valtakunnallista yksinyrittäjille suunnattua 2 000 euron tukea sähköisesti osoitteesta www.tukialusta.fi. Yksinyrittäjille suunnattu tuki on tarkoitettu yritystoiminnasta aiheutuvien kustannusten kattamiseen koronaviruksen aiheuttamassa tilanteessa, joka on romahduttanut monen yksinyrittäjän asiakasmäärät ja kassavirran.

Kangasala on mukana Pirkanmaan yhteisessä sähköisessä palvelussa. Tampereen kaupungin kasvupalvelujen alullepanema hanke sai vauhtia Pirkanmaan Liiton rahoituksesta ja hanke saatiin tavoitellussa aikataulussa asiakkaiden käyttöön. Pirkanmaan yrittäjien, Tampereen kauppakamarin, Pirkanmaan kuntien, Tampereen kaupunkiseudun yrityspalveluyhtiö Ensimetrin ja Business Tampereen yhteishankkeesta syntyi niin itse tukialusta.fi kuin siihen liittyvä neuvontapuhelinpalvelu, opastusvideot ja ohjeet.

–      Sähköinen alusta mahdollistaa meille luotettavan tunnistautumisen ja nopean käsittelyn.  Tulevaisuudessa tuen myöntämisen raportointi ja arviointi saadaan suoraan järjestelmästä. Tärkeintähän tässä oli saada hakeminen helpoksi ja tuki niille yrittäjille, jotka kärsivät tästä koronakriisistä juuri nyt, kertoo Business Kangasala toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara.

–      Valmistelemme hakemukset kuntaan päätettäviksi. Käsittelyä nopeuttaisi vielä hieman se, että yrittäjät tarkistaisivat, että kaikki pyydetyt liitteet, kuten verovelkatodistus, olisivat mukana hakemuksessa.

Kaupungille on tässä vaiheessa osoitettu valtiontukea jaettavaksi n. 1,4 miljoonaa euroa ja se riittää yli 700 avustuskriteerit täyttävälle yksinyrittäjälle. Hakuaikaa on 30.9.2020 saakka.

–      Teimme tänään ensimmäiset 49 myönteistä päätöstä tuesta ja tieto myönteisestä päätöksestä lähti hakijoille. Siirrämme ne nyt maksatukseen ja rahat tulevat tilille parissa pankkipäivässä, kertoo puolestaan kaupungin kehitysjohtaja Patrik Marjamaa.

Kysymyksiä ja vastauksia yksinyrittäjien tuesta https://tem.fi/kysymyksia-ja-vastauksia-koronasta-ja-yksinyrittajista

Kangasalle rekisteröidyt yksinyrittäjät voivat hakea tukea osoitteesta www.tukialusta.fi

Lisätiedot:

Business Kangasala Oy:n toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara, 044 30 9246

Kangasalan kaupungin kehitysjohtaja Patrik Marjamaa, 044 430 9657