Huutijärven koulu 29.4.2009

Kangasalan kunnassa valmistellaan kunnan talouden tasapainottamisohjelmaa. Osana talouden tasapainotusta käsitellään kunnan perusopetuksen kouluverkkoa ja mahdollisia koulujen lakkauttamisia

Asiaa koskeva hallintolain 41 §:n mukainen tilaisuus pidettiin Huutijärven koululla (os. Jokioistentie 7, 36270 Kangasala) keskiviikkona 29.4.2009 klo 18. Tilaisuus oli tarkoitettu ensisijaisesti niille perheille, joiden koulunkäyntiin valmisteilla oleva tilanne vaikuttaa.

Asian valmisteluvaiheen ehdotus on, että seuraavat koulut lakkautettaisiin 1.8.2010:

Kautialan koulu, Lahdenkulman koulu, Raikun koulu ja Vilpeilän koulu

Tilaisuudessa annettiin tietoja asian käsittelyn lähtökohdista, tavoitteista ja vaikutuksista. Mielipiteensä asiasta voi jättää em. tilaisuudessa tai viimeistään 6.5.2009 klo 15 mennessä osoitteella Kangasalan kunnanhallitus, PL 50, 36201 Kangasala tai sähköpostitse: kunta@kangasala.fi

Suunnitellun aikataulun mukaisesti valtuusto käsittelee asiaa 11.5.2009.

Tilaisuudessa esitetyt kysymykset julkaistaan täällä ja esitetään vastauspäivämäärittäin