Palvelubussit
PALVELULIIKENNE (PALVELUBUSSI)
Palveluliikenne on kaikille avointa joukkoliikennettä, joka tarvittaessa noutaa asiakkaan kotiovelta. Liikenteessä on erityisesti huomioitu iäkkäämpien sekä liikuntaesteisten tarpeet. Tarvittaessa sinua autetaan bussiin nousemisessa ja bussista poistumisessa.
Kangasalla palveluliikennettä ajaa Tampereen TopCab Oy. Liikennettä ajetaan kahdella 1+14 paikkaisella pienoisbussilla. Autot liikennöivät maanantaista perjantaihin. Liikenne kattaa koko kunnan alueen siten, että kaikilta kunnan osa-alueilta on mahdollista päästä asioimaan kuntakeskukseen.
Kaikille palveluliikenteen vuoroille ei ole vahvistettu kiinteää reittiä, vaan ainoastaan ajoalueet, joilla autot liikennöivät aikataulujensa mukaisesti. Tällaisia alueita ovat Vatiala, Asema sekä Ruutana. Joillakin vuoroilla taas on reitit, mutta auto poikkeaa tarvittaessa. Tällaisia alueita ovat Lihasula-Säynäjärvi-Suinula, Kuohenmaa-Saarenmaa, Saarikylät ja Ponsa-Kautiala.
Koska palveluliikenne toimii kutsusta, tulisi matka tilata etukäteen. Tilaus soitetaan seuraaviin numeroihin, mielellään jo edellisenä päivänä klo 9 -15 välisenä aikana:
Vatiala, Saarikylät, Asema, Kuohenmaa-Saarenmaa p. 050 598 3258
Ruutana-Suinula-Lihasula-Säynäjärvi-Haviseva, Ponsa-Kautiala p. 050 598 3259
Liikenne pyritään ajamaan aina palvelualuiden pääteitä pitkin joten autoon voi nousta myös linja-autopysäkeiltä sekä kaikkialta reittien varrelta, missä auton on mahdollista turvallisesti pysähtyä.
Aikataulut:
Vatiala-Nattari-Suorama (maanantaisin) |
Asemantie (tiistaisin) |
| Asema-Suorama-Terveyskeskus (maanantaisin ja perjantaisin) |
Saarikylät (keskiviikkoisin) |
Kuohenmaa-Saarenmaa (perjantaisin) |
Ruutana (keskiviikkoisin) |
Säynäjärvi-Lihasula-Suinula ( torstaisin) |
Mäyränkyläntie-Ponsantie (tiistaisin) |
| Sahalahti-Ihari-Raikku (maanantaisin) |
Palveluliikenteessä kertalipun hinnat:
| Asema, Vatiala, Keskusta | 3 euroa | |
Ruutana, Haviseva, Suinula, Lihasula, | 4 euroa |
Palveluliikenteessä maksuvälineenä käyvät myös seutulippu ja matkahuollon kortit
ASIOINTILIIKENNE
Asiointiliikennettä Sahalahden alueella ajaa Jorma Urkon taksi p. 040 051 8919.
Matkasta peritään linja-autotaksan mukainen maksu. Asiointiliikennettä voivat käyttää kaikki kuntalaiset ja kesämökkiläiset.
Aikataulu joka perjantai ajettavalle reitille:
| Klo | Reitti |
| 8.30 | Sahalahti kk (kioski) - Keljontie - Haapasaari - Vierikan th - Kauppilantie (Seppälän th - Pakkala (klo 9.05) - Tursola (Nummelan th) - Töykänä - Sahalahti kk |
| 9.20 | Sahalahti kk - Isoniemi - Sahalahti kk (klo 9.30) |
| 11.15 | Sahalahti kk - Isoniemi - Sahalahti kk |
| 11.30 | Sahalahti kk - Keljontie - Haapasaari - Vierikan th - Kauppilantie (Seppälän th) - Pakkala - Tursola - (Nummelan th) - Töykänä - Sahalahti kk |
