Muinainen Sarsa

Sarsa Kangasalan Huutijärvellä on yksi Suomen tärkeimpiä esihistoriallisia asuinpaikkoja. Jääkauden synnyttämän harjujonon tienoille alkoi syntyä pian kivikautista asutusta.

Ajan mittaan Sarsaan kehittyi hyvin omaleimainen kulttuuri, josta kertovat mm. kivikauden tekstiilikeramiikkalöydöt, ns. sarsankeramiikka. Sarsassa onkin asuttu yhtäjaksoisesti kivikaudelta nykypäivään eli yli 8 500 vuotta. Pirkanmaan merkittävimmän muinaismuistoalueen Kangasalan Sarsan esihistoriallisissa löydöissä ovat edustettuina kaikki läntisen Suomen kivikauden ja Sisä-Suomen varhaisen metallikauden vaiheet.

 

Mikä on Sarsa?

Länsi-Suomen pitkäaikaisin asuinkeskittymä Sarsa sijaitsee Kangasalan Huutijärvellä. Sarsan monituhatvuotinen menneisyys ulottuu esihistoriasta aina historialliselle ajalle asti, minkä aikana alue muuntautui pyynti- ja asuinpaikasta yhdeksi historiallisen ajan tunnetuimmista myllykeskuksista. Sarsan merkittävä, lähes neliökilometrin laajuinen, esihistoriallinen asuinpaikka-alue edustaa arkeologisilta löydöiltään koko läntisen Suomen kivikauden ja Sisä-Suomen pronssikauden kehityksen pääpiirteitä. Sarsan alueelta on löydetty myös jonkin verran rautakautisia löytöjä.

Tulkintoja Sarsa -nimen alkuperästä on esittänyt esimerkiksi arkeologi ja professori Unto Salo. Hänen mukaansa nimitys voisi olla saamelaista alkuperää. Äänteiden mukaan Sarsan on katsottu yhdistyvän Utsjoen Kevojärveen laskevan kosken nimeen Čarse johka. Merkitykseltään sana tarkoittaa monihaaraista, monikärkistä ja monilatvaista, mikä on sopinut myös alueella virranneen Sarsankosken muotoon. Lisäksi Pohtiolampi saattaa olla alkuperältään saamelaislähtöinen nimitys.

Nimen on pohdittu syntyneen noin 900 eaa.– 300 jaa. alueen keramiikkalöytöjen perusteella, jotka ovat entisajan saamelaiseen kulttuuripiiriin yhdistettyä Luukonsaaren tyypin keramiikkaa. Mahdollisesta saamelaisasutuksesta kertovat Sarsan löytöjen lisäksi lapinrauniot, joita tunnetaan Roineen Vänninsalon Kalliosaaresta ja Raronsalon Huhtamäestä sekä Hautsaaresta. Kielitieteilijä filosofian tohtori Mikko Heikkilän mukaan nimi Sarsa lieneekin lainautunut esisuomeen kantasaamesta, jossa se voi olla indoeurooppalaista alkuperää. Nimen historia ulottunee joka tapauksessa pitkälle esihistorialliseen aikaan.

 

Pohjoismaiden suurin luonnonmullistus tapahtui Kangasalla kesäkuussa 1604

Sarsa oli Satakunnan myllykeskus

Kivikauden alkupuolelta 1600-luvun alkuun, siis noin 6 000- 7 000 vuoden ajan, Längelmävesi ja Vesijärvi olivat laskeneet vetensä Roineeseen Sarsan uoman kautta. Längelmäveden ja Pälkäneveden vesimassat olivat löytäneet yhteisen laskuväylän jääkauden muovaamien harjujen lomaan jääneestä notkelmasta. Sarsan uoma haarautui Vääksyn kartanon kohdalla polveilevaksi virraksi. Huutijärvellä se soljui satoja metrejä leveänä järvenä kaventuen kesken matkaa kuohuen pauhaavaksi Sarsankoskeksi. Laskua kosken yläjuoksulta alajuoksulle oli yli neljä metriä. Niinpä Sarsa olikin otettu hyötykäyttöön. 1500-luvulla Sarsankoskesta oli jo muodostunut myllykeskus, jonka vaikutusalueeseen kuului likimain koko silloinen Satakunta. Aivan lähipiirissä oli kaksi kuninkaan kartanoa, Vääksy ja Liuksiala, eikä Laukon kartanokaan ollut kuin päivämatkan etäisyydellä. Myllyjä oli kosken partaalle noussut peräti kaksitoista. Viisi pientä jalkamyllyä ja seitsemän suurta ratasmyllyä.

Maailmanlopun enne vai ihmisen aiheuttama?

Muutos tapahtui nopeasti ja varoittamatta. Kesäkuun 10. päivän vastaisena yönä vuonna 1604 kaikki kaksitoista myllyä kirahtivat pohjakiviin. Kosken uoma kuivui. Mylläreitä odotti maantie.

Sarsan mullistusta pidettiin maailmanlopun enteenä. Ilkeä Ihari teki Sarsan vaivaiseksi, päättelivät taikauskoiset myllärit. Arveltiin itsensä Pirun tarttuneen kiinni myllyjen rattaisiin. Muuta selitystä ei sen aikaisella tietämyksellä ymmärretty. Asiasta tehtiin merkintä Turun piispan ja sittemmin myös paavin kirjoihin.

Mitä oikeastaan tapahtui?

Runsaat sateet, maan kohoaminen ja ehkä myös Iharin patoaminen nostivat paineen järvissä yli sietokyvyn. Ensin petti maakannas Pälkäneveden ja Mallasveden välissä leventäen Hykiän puron leveäksi virraksi. Kun Pälkäneveden pinta aleni, paine Längelmävedessä käänsi Iharinkosken suunnan. Se alkoi virrata vesimassojen painosta kohti Pälkänevettä. Kun hyöky tasoittui, oli vedenpinta Längelmävedessä laskenut yli neljä metriä. Sarsa jäi ilman vettä. Veden laskusuunta oli pysyvästi muuttunut. Suuri, mutta matala virta kuihtui muutamaksi pieneksi lampareeksi. Järviä yhdistäneen Sarsan uoman paikalle jäi mitätön Vääksynjoki.

Lue lisää: Mitä ihmettä Kangasalla tapahtui 400 vuotta sitten? (Aamulehti 6.8.2019)

 

Lähde muinaishistorialliselle matkalle

Sarsasta on olemassa ja ollaan tuottamassa julkaisuja sekä tutkimuksia. Niiden kiinnostavuutta lisäävät historian ja luonnon saavutettavuus autenttisilla tapahtumapaikoilla. Oman eritysipiirteensä tuo Wääksyn kartanon kulttuuriympäristön laajaa vuosisatainen henkilöhistoria. Mobiilit esitystekniikat sekä paikkatietosovellukset mahdollistavat elämyksellisen kerronnan ja tarinallistamisen sekä antavat runsaasti aineksia uudenlaisen tietoseikkailun luomiseen.

Muinainen Sarsa verkkotyökalu

eMuseo.fi -mobiiliopas

 

Aineistoja ja tutkimuksia

Pelastuskaivaus Kangasalan Sarsassa
Missä ”muinaiset sarsalaiset” lepäävät?
Sarsan luonto ennen ja nyt
Sarsan alueen vesistöhistoria
Paula Wallin: ”Ja niin jäi Sarsa näkemään nälkää”
Sarsan kivikautinen asuinalue löytyi v. 1920
Tutkimusasiakirjat
Sarsa 8000 -esitelmät
Sarsa aikajanalla