Kuntoutusohjaus
Kehitysvammahuollon kuntoutusohjaus
Kangasalan kunnan kuntoutusohjaajat toimivat yhteistoiminta alueella, johon kuuluu Kangasala, Pälkäne, Orivesi ja Juupajoki. Kuntoutusohjaus on kehitysvammaisten kasvun, kehityksen, omatoimisuuden ja itsenäistymisen tukemista. Päätös kuntoutusohjauksesta on erityishuolto-ohjelmassa, jonka tekee kehitysvammahuollon sosiaalityöntekijä.
Kuntoutusohjaukseen kuuluu varhaiskuntoutus sekä kehitysvammaisten aikuisten ohjaus. Kuntoutusohjaaja toteuttaa yksilöllistä kuntoutussuunnitelmaa, joka laaditaan yhdessä asiakkaan, hänen perheensä ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Kuntoutusohjaaja osallistuu palvelusuunnitelman tekoon yhdessä kehitysvammahuollon sosiaalityöntekijän kanssa sekä ohjaa asiakkaan ja hänen perheensä tarvittaviin palveluihin.
Kehitysvammaisten lasten varhaiskuntoutus
Kuntoutusohjaaja tukee ja ohjaa vanhempia lapsen hoitoon, kasvatukseen ja kuntoutukseen liittyvissä kysymyksissä. Kuntoutusohjaaja kuntouttaa lasta kotona ja päiväkodissa. Lisäksi hän tukee ja tarvittaessa ohjaa päivähoidon henkilöstöä. Lapsen tultua kouluikään siirtyy päävastuu lapsen kuntoutuksesta koulutoimelle. Tarvittaessa kuntoutusohjaaja saattaa olla mukana myös kouluikäisen lapsen ja tämän perheen ohjauksessa sekä osallistua lapsen HOJKS- palavereihin.
Kehitysvammaisten aikuisten kuntoutusohjaus
Aikuisen kehitysvammaisen arjessa kuntoutusohjaaja on mukana jatkokoulutusta pohdittaessa, omaan asuntoon siirryttäessä, mahdollisissa päivä-, työ- tai avotyötoiminnan järjestämisessä sekä yleisissä päivittäisten toimintojen ja arjessa selviytymisen ohjauksessa. Kuntoutusohjaaja tukee tarvittaessa kehitysvammaista aikuista ja hänen perhettään.
Kuntoutusohjaajat:
Erja Tapio puh. 050 323 1934
erja.tapio (at) kangasala.fi
Heli Minkkinen puh. 050 323 1932
heli.minkkinen (at) kangasala.fi
