Kulttuurin moniottelija Jalmari Finne (1874–1938)
Jalmari Finne syntyi 11.8.1874 kangasalalaisen maakauppiaan Juha Kustaa Finnen perheeseen. Vaatimaton koti oli komean kivikirkon naapurissa. Jalmari oppi lukemaan jo varhain, kirjat kiinnostivat hentoista ja pienikokoista poikaa. Kun kodin harvat kirjat oli luettu, lisää löytyi kirkon sakastissa olevasta lainakirjastosta. Jalmarin lukuhalu oli sammumaton.
Vararikon jälkeen perhe muutti Helsinkiin vuonna 1885. Jalmari pääsi "Norssiin" ja isä rupesi järjestämään ensimmäisenä Suomessa sanomalehtien irtonumeroiden myyntiä. Isä-Finnen lehti- ja kirja-myymälästä Helsingin rautatieasemalla sai myöhemmin alkunsa Rautatiekirja-kauppa Oy.
Jalmarille maistui lukeminen. Mielikirjansa Nummisuutarit hän kopioi sanasta sanaan. Myös musiikki kiinnosti. Jalmari opetteli itsekseen soittamaan pianoa, jonka isä oli ostanut kotiin. Sitten puraisi teatterikärpänen, sisar Olga kun oli jo Suomalaisessa Teatterissa. Jalmari alkoi käydä lausuntatunneilla ja kirjoitti jo kouluaikana lyhyen näytelmänkin. Hän toimitti myös Veikko-nimistä lehteä koulussa.
Teatterimies Finne
Aloitettuaan opintonsa yliopistossa Jalmari sai tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä: maineikas teatterimies Kaarlo Bergbom kutsui hänet apulaisekseen Suomalaiseen Teatteriin, kansalliselle päänäyttämölle.
21-vuotiaana Jalmari Finnellä oli jo ansiolistallaan ensimmäinen oma draamallinen teos ja useita suomennoksia.
Pian Finne ajautui ristiriitaan vanhempien näyttelijöiden kanssa. Hän koki myös kilpailevansa Bergbomin kanssa ja otti välimatkaa Suomalaiseen Teatteriin pitkillä ulkomaanmatkoillaan. Käännöstyötä kuitenkin riitti, sillä kansa halusi suomenkielistä teatteria. Vajaan vuoden päästä Finne oli taas mukana toiminnassa. Hänen esikoisnäytelmänsä "Kaarina Maununtytär" sai ensi-iltansa keväällä 1899.
Teatterille rakennettiin uutta toimitaloa ja Finnelle lankesi kuin luonnostaan urakan taiteellinen johto. Hänen ehdotuksestaan teatterin nimeksi tuli Suomen Kansallisteatteri. Seuraavana kesänä Bergbom sairastui ja Finnestä tuli hänen sijaisensa eli Kansallisteatterin vastuullinen johtaja. Finne oli tuolloin vain 29-vuotias.
Jo vuoden päästä noussut teatteririita johti kuitenkin siihen, että Finne jätti Kansallisteatterin ja siirtyi Viipuriin. Hän nosti johtamansa Viipurin Maaseututeatterin kolmessa vuodessa kotimaan kiistattomaan kärkijoukkoon. Palattuaan takaisin Helsinkiin Finne ei enää palannut teatterin johtotehtäviin.
Teatterimiehenä Finne oli työteliäs, epäsovinnainen ja innokas kokeilija. Hän johti teatteria, ohjasi, sävelsi, näytteli, johti jopa orkesteriakin. Hän oli lähes aina yleisön suuri suosikki, mutta henkilökunnan luottamusta johtajana hän ei impulsiivisen luonteensa vuoksi aina saanut.
Vielä 1920-luvulla Finne ohjasi menestyksekkäästi Tampereen Työväen Teatterissa, ohjaaminen ja näyttämöllepano olivatkin hänen intohimonsa.
Monien arvioiden mukaan Finne oli 1900-luvun alkupuolen johtava suomalainen teatterimies.
Vararikon jälkeen perhe muutti Helsinkiin vuonna 1885. Jalmari pääsi "Norssiin" ja isä rupesi järjestämään ensimmäisenä Suomessa sanomalehtien irtonumeroiden myyntiä. Isä-Finnen lehti- ja kirja-myymälästä Helsingin rautatieasemalla sai myöhemmin alkunsa Rautatiekirja-kauppa Oy.
Jalmarille maistui lukeminen. Mielikirjansa Nummisuutarit hän kopioi sanasta sanaan. Myös musiikki kiinnosti. Jalmari opetteli itsekseen soittamaan pianoa, jonka isä oli ostanut kotiin. Sitten puraisi teatterikärpänen, sisar Olga kun oli jo Suomalaisessa Teatterissa. Jalmari alkoi käydä lausuntatunneilla ja kirjoitti jo kouluaikana lyhyen näytelmänkin. Hän toimitti myös Veikko-nimistä lehteä koulussa.
Teatterimies Finne
Aloitettuaan opintonsa yliopistossa Jalmari sai tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä: maineikas teatterimies Kaarlo Bergbom kutsui hänet apulaisekseen Suomalaiseen Teatteriin, kansalliselle päänäyttämölle.
21-vuotiaana Jalmari Finnellä oli jo ansiolistallaan ensimmäinen oma draamallinen teos ja useita suomennoksia.
Pian Finne ajautui ristiriitaan vanhempien näyttelijöiden kanssa. Hän koki myös kilpailevansa Bergbomin kanssa ja otti välimatkaa Suomalaiseen Teatteriin pitkillä ulkomaanmatkoillaan. Käännöstyötä kuitenkin riitti, sillä kansa halusi suomenkielistä teatteria. Vajaan vuoden päästä Finne oli taas mukana toiminnassa. Hänen esikoisnäytelmänsä "Kaarina Maununtytär" sai ensi-iltansa keväällä 1899.
Teatterille rakennettiin uutta toimitaloa ja Finnelle lankesi kuin luonnostaan urakan taiteellinen johto. Hänen ehdotuksestaan teatterin nimeksi tuli Suomen Kansallisteatteri. Seuraavana kesänä Bergbom sairastui ja Finnestä tuli hänen sijaisensa eli Kansallisteatterin vastuullinen johtaja. Finne oli tuolloin vain 29-vuotias.
Jo vuoden päästä noussut teatteririita johti kuitenkin siihen, että Finne jätti Kansallisteatterin ja siirtyi Viipuriin. Hän nosti johtamansa Viipurin Maaseututeatterin kolmessa vuodessa kotimaan kiistattomaan kärkijoukkoon. Palattuaan takaisin Helsinkiin Finne ei enää palannut teatterin johtotehtäviin.
Teatterimiehenä Finne oli työteliäs, epäsovinnainen ja innokas kokeilija. Hän johti teatteria, ohjasi, sävelsi, näytteli, johti jopa orkesteriakin. Hän oli lähes aina yleisön suuri suosikki, mutta henkilökunnan luottamusta johtajana hän ei impulsiivisen luonteensa vuoksi aina saanut.
Vielä 1920-luvulla Finne ohjasi menestyksekkäästi Tampereen Työväen Teatterissa, ohjaaminen ja näyttämöllepano olivatkin hänen intohimonsa.
Monien arvioiden mukaan Finne oli 1900-luvun alkupuolen johtava suomalainen teatterimies.
