Kasvun ja oppimisen tuki
TUKI VARHAISKASVATUKSESSA
Varhaiskasvatustoiminta tukee lapsen kasvua ja kehitystä laajasti ja ennaltaehkäisevästi. Lapsi voi kuitenkin tarvita tukea eri kehityksen osa-alueilla ja tuen tarve voi ilmetä eri tavoin eri ympäristöissä ja tilanteissa. Kangasalla jokaiselle varhaiskasvatuksen palveluja käyttävälle lapselle tarjotaan kasvuun ja oppimiseen yleistä tukea, jonka perustana ovat yhdessä kodin kanssa sovitut tavoitteet. Lapselle, joka tarvitsee kasvussaan ja oppimisessaan säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, tarjotaan tehostettua tukea. Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joilla on vaikeuksia edistyä riittävästi muiden tukitoimien avulla.
Tehostettu ja erityinen tuki tarkoittaa varhaiskasvatuksen omien tukitoiminen ja muiden ulkopuolisten asiantuntijoiden tukipalvelujen liittämistä luontevaksi osaksi varhaiskasvatustoimintaa. Lapsen tarvitsemat tukitoimet aloitetaan mahdollisimman varhain ja ne pyritään pääsääntöisesti järjestämään lapsen omaan päivähoitopaikkaan. Ensisijainen tukimuoto on pedagoginen kuntoutus, jossa huomioidaan lapsen yksilölliset tarpeet. Se tarkoittaa esimerkiksi erityisopettajan tukea niin henkilökunnalle kuin lapselle sekä apuvälineitä, oppimateriaalia, avustajaa lapsiryhmään tai pienennettyjä lapsiryhmiä sekä tarvittaessa kuljetuspalvelua.
ERITYISPÄIVÄHOIDON KOORDINAATTORI
Erityispäivähoidon koordinaattorin tehtäviin kuuluu koko kunnan erityisen tuen kehittäminen ja koordinointi varhaiskasvatuksessa.
Erityispäivähoidon koordinaattorin yhteystiedot:
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Sirpa Siponen
Vatialan päiväkoti
Konkkalankuja 3,
36240 Kangasala
gsm 050 550 9734
sirpa.siponen (at) kangasala.fi
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Varhaiskasvatuksen erityisopettajat ovat osa päivähoitohenkilöstöä ja he työskentelevät yhdessä lapsen vanhempien, päivähoitohenkilöstön ja muiden yhteistyötahojen kanssa. He ovat myös mukana arvioitaessa ja suunniteltaessa lapsiryhmän toimintaa ja lapsen tarvitsemia tukitoimia.
Kangasalla on viisi alueellista konsultoivaa varhaiskasvatuksen erityisopettajaa
Vatialan alue
| Erityispäivähoidon koordinaattori Vatialan päiväkoti Konkkalankuja 3, 36240 Kangasala gsm 050 550 9734 sirpa.siponen (at) kangasala.fi
|
Suorama-Harjunsalon alue
| Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Pirkkoliisa Kunelius-Niskanen Suoraman päiväkoti/ Pajupilli Kyötikkäläntie 8, 36220 Kangasala gsm 050 413 1349 pirkkoliisa.kunelius-niskanen (at) kangasala.fi
|
Keskustan alue
| Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Johanna Pyykkönen Omenatarhan päiväkoti Riihikuja 1, 36200 Kangasala gsm 050 413 1329 johanna.pyykkonen (at) kangasala.fi
|
Tursola-Ruutanan alue
| Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Tuula Brander Ruusutarhan päiväkoti Ruutanantie 750, 36110 Ruutana gsm 050 413 1358 tuula.brander (at) kangasala.fi
|
Huutijärvi-Sahalahti-Keskustan alue
| Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Johanna Hämäläinen Vesaniemen päiväkoti Urheilutie 17, 36200 Kangasala gsm 050 581 0413 johanna.hamalainen@kangasala.fi |
Integroidut erityisryhmät
Mikäli tukitoimet lapsen lähipäivähoitopaikassa eivät riitä, lapsi voidaan ohjata integroituun erityisryhmään, jossa osa päivähoitopaikoista on varattu erityistä tukea tarvitseville lapsille. Integroiduissa ryhmissä ryhmässä toimiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja vastaa lasten tuen tarpeen arvioinnista ja toteuttamisesta.
Integroituja erityisryhmiä on neljä:
Omenatarhan päiväkoti: Puutarhurit ja Viherpeukalot
Suoraman päiväkoti/ Pajupilli: Taikurit
Laureenin päiväkoti/ Viserryskuja: Päivänsäteet
Lisäksi kunnassa toimii Myllyn ryhmäperhepäivähoitokoti, joka on painottunut vaikeasti allergisten ja astmaa potevien lasten hoitoon ja kasvatukseen.
