| « takaisin | Tulosta | |||
| Sivun sijainti: Etusivu » Lapset ja nuoret » Lasten päivähoito » Kangasalan kunnan varhaiskasvatussuunnitelma | ||||
Kangasalan kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaValtakunnallisessa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 2005 edellytetään, että kunta laatii oman varhaiskasvatussuunnitelman ja sen pohjalta kukin päivähoitoyksikkö laatii oman varhaiskasvatussuunnitelman. Kangasalan kunnan ensimmäinen varhaiskasvatussuunnitelma valmistui vuonna 2005 ja asiakirja on päivitetty nyt vuonna 2010. Varhaiskasvatussuunnitelma pohjaa valtakunnallisten varhaiskasvatuksen linjausten lisäksi Kangasalan kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan 2009 - 2012, Varhaiskasvatuksen laatukäsikirjaan sekä Kangasalan kunnan varhaiskasvatuksen visioon. Päivähoidon laadukkaalle toiminnalle on ominaista jatkuva vuorovaikutus henkilöstön ja asiakkaiden välillä. Päivähoidon asiakkaina käsitetään vanhemmat ja lapset. Kangasalan kunnassa päivähoidon laatua arvioidaan ja kehitetään Kangasalan kunnan varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti. Parhaiten laadukkaat palvelut saavutetaan kun kaikki tietävät mitä tekevät, miksi tekevät, milloin tekevät ja kuinka tekevät. |
|
|||
| 12.2.2012 klo 02:35:03 | ||||