| Sopimus hoitopaikkatakuusta (53 kB) |
Hoitopaikkatakuu
Vanhemmat voivat halutessaan keskeyttää tilapäisesti lapsensa hoitosuhteen äitiysloman, vanhempainloman, hoitovapaan, vuorotteluvapaan, sairausloman, lomautuksen, työttömyysjakson vuoksi tai muun syyn vuoksi.
Kangasalan kunta sitoutuu osoittamaan päivähoidon tilapäisesti keskeyttäneelle lapselle hoitopaikan seuraavan tai sitä seuraavan toimintavuoden alusta entisestä päiväkodista edellyttäen, että lapsi tulee päivähoitoon elokuun aikana. Saman päivähoitopaikan saamisen edellytyksenä on, että lapsen hoitosuhde on jatkunut ennen hoidon keskeytystä yhtäjaksoisesti vähintään neljä (4) kuukautta.
Takuupaikka voidaan myöntää seuraavan tai sitä seuraavan toimintakauden alusta. Perhepäivähoidossa tilapäisen keskeytyksen vuoksi poissaolleet lapset ovat etusijalla entisellä hoitajalla vapautuviin hoitopaikkoihin. Perhepäivähoidossa päivähoitotakuu on ehdollinen ja edellyttää, että perhepäivähoidossa vapautuu päivähoitopaikkoja elokuussa.
Hoidon keskeyttämisen tulee kestää yhtäjaksoisesti vähintään neljä (4) kuukautta ja siitä tehdään kirjallinen sopimus viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen keskeytystä. Keskeyttämisajalta perhe voi hakea lasten kotihoidon tukea Kansaneläkelaitokselta (Kela).
Päivähoidon voi keskeyttää enintään kaksi (2) kertaa päivähoitotakuun ehdoilla.
Perheen tulee ilmoittaa viimeistään neljä (4) kuukautta ennen sopimusajan umpeutumista, palaako lapsi hoitoon vai jatkuuko hoidon keskeytysaika seuraavan toimintavuoden ajan (1.8.- 31.7.). Ilmoittautuminen tehdään Kangasalan kunnan sähköisen päivähoitohakemuksen kautta.
Sopimus raukeaa, mikäli lapselle tarvitaan päivähoitoa ennen päivähoitopaikkatakuuta koskevan sopimusajan täyttymistä vanhempien työllistymisen tai opiskelun vuoksi. Tällöin perheen tulee hakea päivähoitopaikkaa lain edellyttämien määräaikojen mukaisesti. Mikäli lapsi palaa päivähoitoon kesken sopimuskauden jonkun muun syyn kuin vanhempien työllistymisen tai opiskelun takia, tulee päivähoitopaikkaa hakea viimeistään neljä (4) kuukautta ennen hoidontarpeen alkamista ja paikka osoitetaan vapaana olevien hoitopaikkojen mukaisesti.
Päivähoitopaikkatakuun tarkoituksena on kannustaa perheitä hoitamaan lapsia kotona silloin, kun vanhemmat ovat kotona. Perheet voivat käyttää vaihtoehtoisesti avoimen varhaiskasvatuksen palveluja, joita ovat kerhot ja avoimet päiväkodit.
Päivähoitopaikkatakuusopimuksia tehdään 1.8.2010 alkaen niin, että päivähoitopaikkatakuu toteutuu ensimmäisen kerran elokuussa 2011.
