Kerhotoiminta

Koulun kasvatus- ja opetustyön tukemiseksi voidaan kouluilla järjestää kerhotoimintaa. Koulujen kerhotoiminnan tavoitteena on saada aikaan monipuolista, lapsen ja nuoren kasvua tukevaa vapaa-ajan toimintaa. Tavoitteena on myös, että kerhotoiminnan piiriin saadaan myös niitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole esimerkiksi perheen tuen puuttuessa mahdollisuutta harrastaa säännöllisesti.  Koulut voivat hyödyntää kerhotoiminnan järjestämisessä kolmannen sektorin, koulun muiden sidosryhmien ja eri hallintokuntien osaamista. Kerhot ovat oppilaille vapaaehtoisia.
Kerhotoiminnan tavoitteita ovat

  • kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen
  • lasten ja nuorten osallisuuden lisääminen
  • mahdollisuuden antaminen sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja yhteisöllisyyteen kasvamiseen
  • mahdollisuuden antaminen onnistumisen ja osaamisen kokemukseen
  • luovan toiminnan ja ajattelun kehittäminen
  • lasten ja nuorten kannustaminen tuottamaan omaa kulttuuriaan
  • mahdollisuus oppilaan tuntemisen lisäämiseen
  • harrastuneisuuden tukeminen ja myönteisten harrastusten edistäminen

Liuksialan koululla toimii lukuvuosittain useita erilaisia kerhoja, joista ilmoitetaan aina etukäteen luokissa oppilaille sekä Wilmassa huoltajille. Viime vuosina Liuksialan koululla on järjestetty mm. kuorotoimintaa, askartelukerhoja, shakkikerhoja ja liikuntakerhoja