Oppilaskunta
Havisevan koulun oppilaskunta
Lukuvuonna 2011-2012 koulussamme jatkaa toimintaansa oppilaskunta. Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki 1.-6. –luokan oppilaat. Käytännössä toiminnasta vastaa kuitenkin oppilaskunnan hallitus. Hallitus kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa ja tarvittaessa useammin. Kokoukset pidetään koulupäivän aikana. Oppilaskunnan ohjaavina opettajina toimivat Tarja Eskelinen ja Saija Hämekoski.
Oppilaskunnan toiminnan tarkoituksena on ohjata oppilaita keskinäiseen yhteistyöhön ja edistää vastuuta yhteisten asioiden hoidosta. Oppilaskunta on oppilaiden oma keino vaikuttaa ja se toimii yhteistyöväylänä koulun henkilökunnan kanssa. Yhtenä tavoitteena on parantaa oppilaiden kouluviihtyvyyttä. Luokan oman edustajan kautta jokainen luokka / oppilas voi välittää toiveensa ja ideansa eteenpäin. Oppilaskunta osallistuu myös erilaisten tapahtumien ideointiin ja toteutukseen.
Oppilaskunnan hallituksen edustajat lukuvuonna 2011-2012
1. lk Jenni Kukkonen ja Ville Väliharju
2. lk Eveliina Hiltunen ja Jaro Kaivola
3. lk Sonja Köngäs ja Miko Paakasuo
4. lk Roosa Koivula ja Santeri Moisander
5. lk Kiira Kaivola ja Severi Iltanen
6. lk Jasmine Forsberg ja Riku Laukkanen
Luottamustehtävät
puheenjohtaja: Riku Laukkanen
varapuheenjohtaja:
sihteeri: Kiira Kaivola
aloitelaatikkovastaava: Eveliina Hiltunen
