Opetuksen palveluvalikko

« Takaisin

    « Takaisin

      « Takaisin

        « Takaisin

          « Takaisin

            « Takaisin

              « Takaisin

                Menossa olevat projektit:

                ESN-projektin kotisivut
                Italia-projekti
                Åre 2012

                 

                Kangasalan lukio / Kansainvälisyystoiminta

                Kangasalan lukiossa voi suorittaa viisi kansainvälisyyskurssia. Kurssien tavoitteena on kulttuuri- ja kansainvälisyystuntemuksen lisääminen ja oman maailmankuvan laajentaminen.

                Opiskelija voi suunnitella itse kurssinsa sisällön ja hyväksyttää sen kansainvälisyystyöryhmän opettajajäsenillä. Opiskelijan kurssikokonaisuuteen voi sisältyä mm. osallistuminen kansainvälisyysprojektiin, isäntäoppilaana toimiminen tai johonkin vieraaseen kulttuuriin perehtyminen esimerkiksi vaihto-oppilasvuoden aikana. Mikäli esimerkiksi yksittäinen projektityö ei vielä vastaa kokonaista kurssia, opiskelija voi koota kurssisuorituksen myös ns. kansainvälisyyspassilla. Passiin kootaan pisteitä suorituksista ja kun passiin vaadittava pistemäärä on täynnä se vastaa yhtä kansainvälisyyskurssia.

                Suorituksen hyväksyvä kansainvälisyystyöryhmän opettaja voi pyytää opiskelijaa laatimaan esimerkiksi raportin tai portfolion kurssisuorituksestaan. Kurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä.

                Comenius 2009-2011  
                European customs and traditions/Eurooppalaiset tavat ja perinteet

                • Mukana oli viisi maata Suomi, Italia, Kreikka, Malta ja Saksa.
                • Tapaamiset pidettiin jokaisessa maassa vuorollaan vuosina 2009 - 2011.
                • Ensimmäisessä Maltassa järjestetyssä tapaamisessa syksyllä 2009 oli projektin suunnittelua.
                • Kreikan Kefaloniassa keväällä 2010 opiskelijat esittelivät perheen tapoja ja perinteitä, erityisesti eri maiden juhlapäivät.
                • Italian Saronnossa syyskuussa 2010 keskityttiin alueellisiin juhlaperinteisiin ja tehtiin mm. eri projektissa olevien maiden kielten selviytymisoppaat.
                • Tammikuussa 2011 kokoonnuttiin Kangasalan lukiolla. Tuolloin käsiteltiin kansallisia juhlia, koettiin kunnon talvi ja perehdyttiin kunkin maan perinneruokiin. Koottiin reseptit yhteen.
                • Päättökokous pidettiin Zülpichissä Saksassa. Aiheena oli vertailla eri maiden tyypillisiä tapoja kuten kansanlauluja ja leikkejä. Kirjoitettiin runoja ja tehtiin kollaasi koko projektista.
                • Projektin sivut http://comenius.fragy.de ja lisätietoja projektista antaa Leena Timonen.

                 

                 European School Network, eurooppalinen oppilasvaihtopankki

                • European School Network on vuonna 2006 perustettu eurooppalaisten ystävyyskoulujen verkosto, joka mahdollistaa lyhyet 1 - 8 viikon pituiset opiskelijavaihdot ulkomailla.
                • Perustajana ovat Tampereen kehyskuntien lukiot, ja verkosto koostuu näiden lukioiden ystävyys- ja kontaktikouluista ympäri Eurooppaa.
                • Mukana olevat koulut on lueteltu verkoston internetsivuilla www.esnetwork.eu
                • Ulkomaisessa koulussa opiskelu ja isäntäperheessä asuminen kehittää mm. vuorovaikutustaitoja, itseluottamusta, kielitaitoa ja omatoimisuutta.
                • Lisätietoa ja Ismo Tahvanaiselta.

                Yhteistyökumppani Italiassa

                • Kangasalan lukiolla on yhteistyökoulu, Primo Levi -lukio Bollatessa Milanon kupeessa Pohjois-Italiassa. (http://www.primolevibollate.it/)
                • Yhteistyössä ovat mukana niin opiskelijat, opettajat kuin vanhempainyhdistyskin.
                • Lukuvuonna 2010-2011 on käynnissä projekti, johon osallistui noin 20 opiskelijaa sekä Kangasalta että Bollatesta. Projektiin sisältyi kaksi tapaamista, toinen helmikuussa Kangasalla ja toinen huhtikuussa Bollatessa.
                • Lisätietoa Jussi Partaselta ja Maija Koskenalustalta.

                International Student Leadership Institute -viikko Saksassa

                • Englanninkielinen tapahtuma 2-4:lle koulumme opiskelijalle maaliskuussa
                • Viikon aikana opitaan mm. vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja eri kansallisuuksia edustavien nuorten kanssa.
                • Osallistumisesta saa KV-kurssisuorituksen.
                • Ilmoittautuminen tammikuun alussa.
                • Lisätietoa Leena Timoselta.

                International Jugendwoche Etelä-Saksassa

                • Huhtikuussa 2012 2-4:lle koulumme opiskelijalle tarjoutui mahdollisuus osallistua saksankieliselle kansainväliselle nuorten leirille.
                • Saksalaiseen kulttuuriin ja matkailukohteisiin tutustumista ja kansainvälisiä suhteita.
                • Ilmoittautuminen helmikuun alussa.
                • Rotaryt ovat vuosittain tukeneet matkaa.
                • Lisätietoa Leena Timoselta ja osoitteesta: www.jugendwoche-ansbach.de

                Liikuntakurssit Suomessa ja Ruotsissa

                • Vuorovuosin järjestetään elämysliikuntakurssi Kuusamossa ja laskettelukurssi Åressa Ruotsissa.
                • Keväällä 2012 järjestetään laskettelukurssi.
                • Syksyllä 2012 järjestetään elämysliikuntakurssi.

                Muuta

                Lukion opiskelijat voivat osallistua myös Kangasalan Rotaryklubin järjestämiin nuorisovaihtoihin. Lisätietoja löytyy osoitteesta: www.kangasalarotary.net

                HUOM! Kansainvälisyyteen voi osallitua myös esimerkiksi majoittamalla kouluumme tulevia ulkomaalaisia vieraita. Kysy lisää Ismo Tahvanaiselta.