Kangasalan lukio / Esittely

Uusi lukio valmistuu 2012


Yleistä
 

Kangasala on noin 30 000 asukkaan kunta. Tampereelle on matkaa alle 20 km ja kulkuyhteydet sinne ovat erinomaiset. Kangasalan lukiossa on tällä hetkellä yli 350 opiskelijaa ja noin 25 opettajaa. Uutta lukiota rakennetaan parhaillaan. Rakennukseen tulee moderni teknologia ja ajanmukaiset opetustilat.  
 

Toiminta-ajatus
 

 

Kangasalan lukion toiminta-ajatuksena on valmentaa opiskelijoita tulevaisuutta varten. Lukiotyö pohjaa työn kunnioitukseen ja ohjaa oma-aloitteisuuteen. Lukio arvostaa hyvää käytöstä ja itsekuria ja pyrkii toiminnallaan siihen, että opiskelijat osaavat hankkia, käsitellä, arvioida ja välittää tietoa. Opiskelijoita kannustetaan ottamaan itselleen haastavia tavoitteita, kehittämään omia oppimistaitojaan ja arvioimaan edistymistään.

Lukio myös tukee opiskelijoiden luovaa ajattelua ja toimintaa sekä tervettä suhtautumista itseensä ja muihin. Opiskelijoita kannustetaan arvostaman oman maan kulttuuria. Heitä myös ohjataan suhtautumaan myönteisesti muihin kulttuureihin ja elämänkatsomuksiin ja tuntemaan globaalista ja sosiaalista vastuuta. Samoin tuetaan fyysisen kunnon ylläpitämistä ja terveiden elämäntapojen noudattamista.

 

Erityispiirteet

1. Koulussamme on monipuolinen kurssitarjonta.

2. Opiskelijoiden ja koko henkilökunnan viihtyvyys on tärkeä asia. Työympäristön kehittäminen on kaikkien yhteinen asia.

3. Työyhteisömme on aikuismainen. Ulosmenopakkoa välituntien aikana ei ole, kellot eivät soi tunnin alun ja lopun merkiksi, vaan jokainen niin opettaja kuin opiskelija huolehtii itse myös ajan seuraamisesta.

4. Lukion painopisteenä on pedagoginen kehittäminen, mikä tarkoittaa opetuksen uudistamista, laadun ylläpitoa ja monipuolisten opetusmenetelmien käyttöä. Pedagogiseen kehittämiseen kuuluu myös opiskelijan vastuun korostaminen: opiskelija on itse päävastuussa kurssivalinnoista ja opiskelunsa etenemisestä. Tähän prosessiin kuuluvat myös opetuskokeilut ja kehittämisprojektit.

 

Kansainvälisyys

Kansainvälisyystoiminta koulussamme koostuu laajasta kielivalikoimasta (englanti, saksa, ranska, ruotsi, espanja, latina, italia, venäjä), aktiivisesta osallistumisesta kansainvälisiin projekteihin ja opiskelija-vaihtoon (mm. Ansbachissa kansainvälinen rotarien järjestämä opiskelijaviikko, International Student Leadership Institute (ISLI) Frankfurtissa). Kansainvälistä yhteistyötä tehdään useiden eurooppalaisten ystävyyskoulujen kanssa (ks. www.esnetwork.eu).  Oppilasvaihtopankin kautta opiskelijalla on mahdollisuus lähteä opiskelemaan ulkomaiseen kouluun 1-6 viikoksi. 

 

Yhteistyötahoja

Kangasalan lukio tekee yhteistyötä Tampereen seudun lukioiden lukioiden kanssa. Yhteistyön tuloksena on mm. verkkokurssitarjotin sekä kansainvälinen lukioverkosto ESN (=European Schoolnetwork).  Opiskelijoille näiden merkitys näkyy opiskelu-mahdollisuuksien monipuolistumisena.

Kangasalan lukio on pitkään tehnyt yhteistyötä myös paikallisten toimijoiden kanssa. Mm. Kangasalan yrittäjien kanssa on vuosittain järjestetty yrittäjyyskurssi.  Kangasalan balettiopiston kanssa on olemassa yhteistyösopimus.