|
| |
Palautteet kuntien yhdistymisestä
| 9.1.2010 | Ilkka Jääskeläinen | | | Hei, Kangasalan talous on niin kuralla, ettei missään tapauksessa pidä mennä yhdistymään köyhien pikkukuntien kanssa. Pitää keskittyä vain oman talouden kuntoon saattamiseen.
| | 23.11.2009 | I.Hyttinen | | | Meidän on vääjäämättä kehitettävä kuntarakennetta suuremmiksi, palvelukykyisiksi yksiköiksi. Kuhmalahden vaihtoehdot ovat kaiketi Kangasala tai Pälkäne. Toki viimemainittu ei liene logistisestikaan kovin houkutteleva. Riesaa ei kuitenkaan kannata tässä tilanteessa kuntaliitoksesta ottaa. Ymmärsin joistain (kuhmalahtelaisten) kirjoituksista, että heillä on asiat Kangasalaa paremmin kunnossa. On myös ymmärrettävä, että kuhmalahtelaisia tulisi olemaan vain reilu 3% kangasalalaisista. Demokratiassa pätee ns. "mies ja ääni"-periaate. Ei voida millään lähteä siitä, että kuhmalahtelaisten osuus olisi suurempi. Toki lyhytaikaisissa kehitysprojekteissa tästä voidaan poiketa. Ymmärsin, että kumalahtelaisten yksi pelko oli se, että asuntorakentamista kaavoitetaan vain ruuhka-alueille. Tätä ei voidakaan tulevaisuudessa millään välttää. Teolliset ja siksikin palvelualan työpaikat ovat, Saarioista lukuunottamatta, lähempänä Tamperetta. Ympäristökysymykset tulevat aina vaan tärkeämmäksi ja "hiilitasapainoja" lasketaan entistä tarkemmin. Emme voi mitään sille, että asuminen tulee pakostakin sijoittumaan lähemmäksi työpaikkoja. 10 km autolla merkitsee ehkä noin kahta kiloa hiilidioksidipäästöjä. Tuntuu toki jopa kauhistuttavalta, mutta jatkossa asumme yhä "ruuhkaisemmin". Asumisviihtyvyys onkin siksi tulevaisuuden(kin) suuria haasteita. Sahalahteilaisten kommenteista oppineena on ymmärrettävää, että Kangasalla suhtaudutaan liitokseen kriittisesti. Samantapaista riesaa ei haluta ottaa. Käsitys siitä, että Kangasalla ajetaan innokkaasti liitosta, on todella väärä. Voidaan pelkistetysti kysyä, miten kovasti kuhmalahtelaiset liitosta haluavat. Ja se siitä sitten.
| | 23.11.2009 | Pike64 | | | Kyllä siitä liittymisestä pitäisi kysely järjestää Kangasalla, mehän siinä maksumiehiksi joudutaan, kun taas otetaan tällainen persaukinen kunta lisäristiksi. Ja taas nousee kunnallisverot. Nähtiinhän tuo jo Sahalahden liittyessä, että verot nousi.
| | 20.11.2009 | Pirkko Friberg | | | Kuntaliitos sinänsä hyvä asia. Kuitenkin Kangasalan pitäisi tähyillä Tampereen suuntaan. Miksi se ei kiinnosta ? Kuhmalahdesta tulee vähän väkeä, mutta pinta-alaa tulee lisää. Mitään ei pidä luvata, jos ei voida lupauksia täyttää. Mitään irtisanomissuojiakaan ei pidä luvata, miten muuten taloutta saadaan tasapainoon. Ei ainakaan sillä, että kunnassa on enemmän virkamiehiä. Kouluja pitää lakkauttaa, vaikka se kirpaisee. Yhteistyö on valttia kuten on huomattu monissa asioissa. Tampere kaavoittaa Risson aluetta lähelle kuntarajaa. Mitä se vaikuttaa Kangasalan kaavoitukseen, liikenteeseen ym suunnitteluun.
Siis katse Tampereen suuntaan, sieltä löytyy volyymiä toisin kuin Kuhmalahdelta.
Jos Kuhmalahti ei halua liittyä, se ei kai meitä haittaa.
Hyviä ratkaisuja teille ja sopua neuvotteluihin.
| | 10.11.2009 | Nimimerkki "Otto" | | | Mielestäni Kangasalan ei pitäisi ottaa Kuhmalahden kuntaa osakseen tämänhetkisessä taloustilanteessa. Kuten Sahalahden tapauksessa on nähty,kuntaliitoksesta on aiheutunut Kangasalle ennakoituja suurempia kustannuksia ja epämääräisiä taloudellisia yms.lisävaatimuksia jatkuvalla syötöllä. Pysyköön Kuhmalahti omana kuntanaan ja yrittäköön Kangasala ensin sulauttaa Sahalahden itseensä.
| 14.10.2009 | Nimimerkki: Katariina Irenentytär | | | Harkitkaa pitkään ja hartaasti, kannattaako yhdistää Kangasalaa ja Kuhmalahtea. Vai olisiko sittenkin hedelmällisempää tehdä saumatonta yhteistyötä kuntien välillä. Toki Kuhmalahti pysyy ??, jos yhdistetään, edelleen omana persoonallisena paikkaseutunaan omaa identiteettiään arvostaen. Sellainen ajatus lienee ollut ja on myös Sahalahden väellä. Paikoilla on pitkä ja tärkeä historiansa, johon ihmisten elämät kietoutuvat eri aikoina. Se kannattaa muistaa.
| | 14.10.2009 | Nimimerkki: Oskari | | | Kuhmalahdesta Kangasalan ei kannata maksaa senttiäkään. Toivottavasti neuvottelijat muistavat tämän, eivätkä anna suuria lupauksia.
| | |
|
|
|
|
|
|