| « takaisin | Tulosta |
| Sivun sijainti: Etusivu » Kunta ja hallinto » Strategiat » Kuntastrategia » Strategiset päämäärät | |
Strategiset päämäärätStrategiset tavoitteet suuntaavat toimintaa kohti visiota. Ne kertovat, miten asioiden tulee muuttua, jotta vision saavuttaminen olisi mahdollista. 1 Kangasala on kehittyvä ja vetovoimainen osa Tampereen kaupunkiseutua. Kunta kasvaa hallitusti kunnallistalouden tasapainosta huolehtien. Kangasala suhtautuu myönteisesti kuntaliitoksiin, jotka vahvistavat itsenäisen kunnan asemaa Tampereen itäpuolisena kasvukeskuksena. Kangasala kasvaa ja kehittyy. Se on aktiivinen toimija seutuyhteistyössä sekä kasvun veturi maakunnan itäisten kuntien yhteistyössä. Palvelutarjonnassa vastataan väestön kasvun ja ikääntymisen sekä yhteistoiminta-alueiden mukanaan tuomaan kasvavaan kysyntään. Kangasalan kunnan strategia tähtää kaikilta osin kasvun seurausten hallintaan ja hyödyntämiseen. 2. Luonto ja ihmiset ovat Kangasalla järkevästi sopusoinnussa. Kunnan toiminnassa toteutetaan kestävän kehityksen periaatetta. Strategiakauden merkittäviä hankkeita ovat seudullinen ilmastostrategia sekä energiatehokkuus yhdyskuntasuunnittelussa, rakentamisessa ja palveluratkaisuissa. 3. Kangasalla on hyvä asua. Asumiselle on tarjolla monipuolisesti vaihtoehtoja. Elämisen laatuun ja turvallisuuteen kiinnitetään huomiota. Yhdyskuntarakenne on taloudellinen ja toimiva, osa kaupunkiseudun kokonaisuutta. Kuntalaisen on mahdollista löytää vapaa-aikaansa monipuolista tekemistä ja kokemista. Eri asumismuodoille (kerros- ja rivitalot, oma- kotitalot, vuokra-asunnot) tarjotaan monipuolisia vaihtoehtoja. Yhdyskuntasuunnittelussa ja -rakentamisessa laadukkuus ja turvallisuus ovat tärkeitä toimintaperiaatteita. Sosiaaliseen turvallisuuteen ja yhteisöllisyyteen kiinnitetään huomiota. Yhdyskuntarakenne kehittyy hallitusti. Maaseutualueilla asutusta ohjataan kyläkeskuksiin ja pääliikenneväylien läheisyyteen. Toimintojen suunnittelussa pyritään turvaamaan sekä läheisyys että saavutettavuus: liikkumisen sujuvuudesta huolehditaan ja tarvetta pyritään vähentämään. Kangasala kehittää yhdyskuntarakennetta ja sen kehittymistä osana Tampereen kaupunkiseutua. Hyvän elämän eväisiin kuuluvat Kangasalla yhteisöllisyys ja harrastusmahdollisuudet: liikunta ja muu vapaa-ajan toiminta vahvistavat kuntalaisten hyvinvointia. 4. Monipuolisen elinkeinoelämän kasvulle ja kehittymiselle turvataan hyvät edellytykset. Kangasalalainen löytää kotikunnastaan monipuolisia työpaikkoja ja kaupallisia palveluja. Monipuolinen ja kehittyvä yrityselämä on tärkeä Kangasalan menestymisen edellytys. Elinkeinojen kasvulle, kehittymiselle ja kuntaan sijoittumiselle turvataan hyvät mahdollisuudet. Erityisesti pyritään saamaan elinkeinoelämän tarpeisiin laadukkaita alueita hyvien liikenneyhteyksien varrelta. Kunta hyödyntää Tampereen kaupunkiseudun elinkeinoyhtiön elinkeinopoliittisia tavoitteita ja hankkeita mm. osaamisen ja teknologian kehittämisessä, yritysten sijoittumisessa Kangasalle sekä yritysten laajenemisessa. Kangasala on tärkeä osa kaupunkiseudun työmarkkinoita. Kunnan elinkeinotoimet kohdistuvat markkinointiin sekä yhteistyöhön nykyisten ja uusien yritysten kanssa. Kunnalla on tarvittaessa valmiudet nopeisiin ratkaisuihin. 5. Kangasala järjestää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi riittävät, laadukkaat ja taloudellisesti tuotetut peruspalvelut. Palvelutuotannon toimintatapoja kehitetään. Seudullista palvelutuotantoa kehitetään. Kunnan väkiluvun kasvaessa ja väestön ikääntyessä peruspalveluiden saatavuus ja laadukkuus turvataan. Palvelutarjonta pidetään seudullisesti kilpailukykyisenä taloudellisten resurssien sallimissa rajoissa. Vaihtoehtoisia palvelujen tuottamistapoja käytetään kunnan oman palvelutuotannon rinnalla, kun se on järkevää ja taloudellisesti perusteltua. Palvelurakenteita uusitaan tavoitteena tehokkuus ja tuottavuus sekä asiakkaan palvelutarpeen oikea kohdentaminen. Kangasala osallistuu seudulliseen ja yhteistoiminta-alueiden kuntien palveluyhteistyöhön aktiivisesti. Tavoitteena on, että kuntalaisten olisi mahdollista käyttää monia palveluita yli kuntarajojen. Isäntäkuntana Kangasala toimii vastuullisesti.
6. Kangasalan keskusta on elinvoimainen ja palveluiltaan monipuolinen. Kunnan eri alueita kehitetään niiden omista lähtökohdista. Kuntalaisilla on monipuoliset mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Keskusta on tehokkaan ja korkeatasoisen rakentamisen aluetta. Täydennysrakentamisella tiivistetään rakennuskantaa. Keskustan edustavuuteen ja vetovoimaisuuteen kiinnitetään huomiota. Kunnan keskustassa on kuntalaisille tarjolla monipuolisia kulttuuri-, liikunta- ja liikepalveluita. Kuntalaisten aktiivinen toiminta sekä sosiaalinen yhteisöllisyys ylläpitää vireitä ja omaleimaisia kyläkeskuksia. Sähköisiä palveluita lisätään. 7. Kunnanvaltuuston päättämä omistajapolitiikka tukee perustehtävässä onnistumista siten, että kunnan koko konsernirakenteen erilaiselle omistukselle on perusteet ja kehitystavoitteet. Kunnan erilaiset omistajuudet, osakkuudet ja jäsenyydet arvioidaan ja järjestellään tarvittaessa uudelleen. Niitä kehitetään siten, että ne ovat mukana tukemassa kunnan perustehtävää, kuntalaisten hyvinvoinnin kehittämistä sekä ovat kuntastrategian tavoitteiden mukaisia. Kunnan resursseja irrotetaan vähemmän tärkeistä tai matalan tuottavuuden kohteista ja käytetään tuottavien kohteiden kehittämiseen. Yhtiön tulokselle ja kunnan yhtiöön sijoittamalle pääomalle asetetaan kohtuullinen tuottotavoite, josta kunnalle tuloutetaan talousarviossa sovittava osuus. Erilaiset sijoitusjärjestelyt, osaomistajuudet jne. ovat keinoja kunnan kehittämisessä. Omistajaohjausta (mm. edustajien ohjeistamista) ja konsernivalvontaa kehitetään konserniohjeen laatimisella. 8. Kangasalan kunta on hyvä, uudistumiseen kannustava ja henkilöstöstään huolehtiva työnantaja. Kunnan imago työnantajana on tärkeä menestystekijä. Työnantajapolitiikan tavoitteena on tehokas, hyvinvoiva, oppiva ja motivoitunut organisaatio. Rekrytoinneissa korostetaan korkeaa osaamista, uudistumiskykyä ja innostusta. Yhteistoiminta on osallistavaa ja vuorovaikutteista. Henkilöstöä kannustetaan uudistumaan ja kehittämään osaamistaan. Työssä jaksamiseen, palkkaus- ja kannustejärjestelmiin sekä johtamisen ja esimiestyön kehittämiseen panostetaan. |
|
| 12.2.2012 klo 02:27:11 | |