Rakentamistapaohjeet

Kallion alue

Kallion yritysalue sijaitsee Vatialassa Lahdentien koillispuolella. Se jatkaa Lentolan työpaikka-aluetta Tampereen suuntaan.

Kallion alueelta on hyvät liikenneyhteydet Lahdentien kautta sekä Tampereen keskustan suuntaan että etelään. Kallion aluetta ympäröi pohjoisessa virkistysalue, jolta on reittiyhteys myös Tampereen Kauppiin.

Rakentamistapaohjeet

Laadukas ympäristö on tärkeä osa yrityksen imagoa. Tämä korostuu varsinkin kansainvälistä toimintaa harjoittavissa yrityksissä. Tämän ohjeen tarkoitus on ohjata Kallion yritysalueen lähiympäristön rakentaminen tukemaan yritysten imagon luomista siten että koko alueesta muodostuu huoliteltu kokonaisuus.

Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää}, että rakennushankkeeseen ryhtyvällä on käytössään ammattitaitoinen suunnittelija, joka vastaa niin rakennuksen kuin koko tontinkin käytön suunnittelusta. Rakennushankkeesta vastaavan tulee huolehtia siitä, että suunnittelijalla on käytössään tarvittavat lähtötiedot ja että hän esittelee suunnitelmaluonnokset viranomaisille riittävän varhaisessa vaiheessa ennen rakennusluvan hakemista.

Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä ja merkintöjä rakentamisen ohjaamisessa. Rakennuslautakunta on hyväksynyt ne päätöksellään.

Tämän ohjeen lisäksi alueella noudatetaan julkisen ulkotilan yleissuunnitelmaa.

Tontin käyttösuunnitelma eli asemapiirros

Asemapiirros, joka palvelee tontin käyttösuunnitelmana, on laadittava joka tontille. Tavoitteena on siinä esittää tontille toimiva käyttö.

Suunnitelmassa esitetään rakennusten sijoittelu ja käyttötarkoitus, liikennejärjestelyt ja liittymät, tontin muu käyttö ja pihajärjestelyt, raskaan liikenteen ajourat ja pelastusreitit sekä tulevat teknisen huollon verkostot, paikoitusalueet, istutukset, lumitila, ulko-oleskelutila, jätehuolto, pihakalusteet, aitaus, valaistus, pintamateriaalit, korkeustiedot.

Käyttösuunnitelmaluonnos on laadittava ennen kuin kauppa tontista tehdään. Suunnitelmasta on neuvoteltava rakennusvalvonnan ja kaavoittajan kanssa.

Rakennukset

Rakennus rakennetaan kiinni kadun puoleiseen rakennusalan rajaan. Kävijöiden autopaikat osoitetaan lähellä katua.

Rakennusten toimisto- ja liiketilaosuus tulee sijoittaa kadun puolelle, ja siinä tulee olla edustava sisääntulo (laatoitusta, julkisivussa lasitusta, sisäänkäyntikatos jne.).

Julkisivumateriaalit ja -värit, aukotukset ja kerrosluku tulee suunnitella asemakaavamääräysten ja tämän rakentamistapaohjeen mukaisesti.

Toimisto-liikeosan tulisi erottua muusta massasta ja olla materiaaleiltaan korkeatasoinen. Varsinainen tuotanto-osa rakennuksesta sijoitetaan taaemmaksi, ulkovarastointi tontin perälle rakennusten taakse tai aidan taakse.

Pihan jäsentely, hulevedet ja kasvillisuus

Tontin korkeusasema on sovitettava ympäröiviin katu- ja puistoalueisiin.

Piha-alue jaetaan ns. edustuspihaan ja toimintapihaan. Edustuspiha on asiakkaille tarkoitettu suunta, jolle pääsisäänkäynti avautuu. Normaalisti se on kadun puolella tonttia, tuotantopiha taas takaosassa. Toimintapiha on huollon, varastoinnin ja tuotannon aluetta, jonne asiakkaita ei tule ohjata. Silti sitäkin voi jäsennöidä tilan salliessa. Yrityksen toimiala vaikuttaa tontin jäsentämiseen.

Edustuspihalle kuuluu asiakaspaikoitus, joka tulisi sijoittaa pääsisäänkäynnin yhteyteen. Se tulee erottaa muista toiminnoista istutuksilla. Edustuspihan valaistus tulee olla pienimittakaavaista.

Tuotantopihaan kuuluu jätepiste, työntekijöiden paikoitus, ellei sitä sijoiteta etusivulle, myös pyöräpaikoitus RakJ määräysten mukaisesti, työvälineiden ja tuotannon tilat ja varastointi. Ulkosalla varastoitava tavara tulee suojata läpinäkymättömillä aitauksilla ohjeen mukaisesti. Henkilökunnan taukotila tulee järjestää turvalliseen ja miellyttäväksi muotoiltuun paikkaan.

Pihoja voidaan jäsentää myös erilaisilla päällysteillä toimintojen mukaan. Ajoväylät ja paikoitusalueet asfaltoidaan vain tarvittaessa. Pääsisäänkäyntien edustat laatoitetaan betonikivillä tai betonilaatoilla.

Kalliopohjan vuoksi alueelta kertyy erittäin paljon hulevesiä, minkä vuoksi tontilla tulee säilyttää mahdollisimman paljon vettä imeviä alueita ja istutuksia (kaava edellyttää 15 % tontin pinta-alasta). Läpäisemättömiä pinnoitteita tulee välttää, jos se on mahdollista. Kallion alueelta louhittuja kiviä voidaan käyttää tontin kaunistamiseen. Tonttia ei saa asfaltoida umpeen, eikä asfalttia saa ulottaa ovettoman seinän viereen kiinni.

KTY-tonteilla rakennusten katujulkisivuja kiertää 30 cm levyinen kiveys. Betonikivialueiden reunat tuetaan reunakivellä.

Aitaukset

Tonttien kadun puoleinen aita tulee rakentaa rakennuksen julkisivulinjan mukaisena ja julkisivun arkkitehtuuria ja sen tyyliä noudattavana, muut aidat tontin takaosassa ja naapureita vasten voivat olla muuta materiaalia. Ulkona varastoitavat tavarat tulee suojata läpinäkymättömällä aidalla, jonka korkeus on enintään 200 cm. Verkkoaitaa saa käyttää vain tonttien välisenä aitana alueilla missä ei ole ulkovarastointia. Aidat tulee perustaa routimattomasti.

Istutusvelvoitteet

Istutukset tulee esittää tonttikohtaisessa käyttösuunnitelmassa. Suunnittelua ohjataan Kallion alueen kasvillisuutta koskevalla yleissuunnitelmalla.

Istutuksia tulee sijoittaa erityisesti sisääntulosivulle ja tonttien välille.

Valaistus

Tonttien ja rakennusten valaistuksen tulee olla pienimittakaavainen ja teholtaan hillitty. Stadionvalaisimia ei saa käyttää. Rakennuksen kadun puoleinen julkisivu tulee valaista. Valaistuksen tulee olla laadultaan yhtenäistä KTY-tonteilla. Julkisivuvalaistuksesta tulee esittää suunnitelma.

Mainoslaitteet

Oikein toteutettu mainoslaite on osa elävää kaupunkikuvaa, ja sillä on myönteinen visuaalinen ja informatiivinen merkitys. Mainonnan tulee olla osa rakennuksen arkkitehtuuria ja se täydentää julkisivujen jäsentelyä. Mainokset tulee esittää julkisivupiirustuksissa.

Mainoslaitteet tulee kiinnittää seinään. Seinään kiinnitettävän mainoksen lisäksi saa tontin kadun puoleiselle rajalle rakentaa oheisen mallin mukaisen erillisen mainoskyltin. Mainoslaite ei saa olla yli 1 metriä kattoa ylempänä.

Mainoslaitteilla, julkisivuvalaistuksella tai tontin liikennöinnillä ei saa aiheuttaa häikäisyä tai muuta vaaraa Lahdentien tai Vatialantien liikenteelle.

Katot

Katto on oleellinen osa rakennuksen julkisivua ja arkkitehtuuria. Arkkitehti vastaa rakennuksen kokonaissuunnittelusta, johon kuuluvat olennaisesti myös tekniset osat, putket, konehuoneet ym. Ne tulee sovittaa rakennuksen arkkitehtuuriin. Räystäiden ja katosten tulee olla yhteneviä talon muun arkkitehtuurin kanssa.

TT- ja TY- kortteleissa on määrätty kattokaltevuudeksi 1:5. KTY-kortteleissa katto voi olla tasakatto tai hyvin loiva kalteva katto. Katteen värin tulee olla tummanharmaa. Kattovarusteet, piiput ym. tulee olla katon väriset.

Julkisivut

Kallion alueella on kortteleittain yhtenäiset julkisivumateriaalit ja värit, jotka on määritelty asemakaavassa.

Päämateriaalina käytetään KTY-kortteleissa sileää julkisivupeltiä tai peltikasettia yhdessä lasin kanssa. Pienialaisena tehosteena on toivottavaa käyttää kirkkaita tehostevärejä tai profiilipeltiä. Seinän alaosa voi olla kivirakenteinen enintään 1,8 metrin korkeuteen asti. Muissa kortteleissa käytetään teräslevyä, toimisto- tai myymäläosassa punaista, tuotanto- ja varasto-osassa harmaata tai tummanharmaata. Mikäli julkisivupelti on profiloitu, profiloinnin tulee olla samansuuntainen koko rakennuksessa. Eri materiaalien tai pintakäsittelyjen saumakohtiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Peltiseinien saumoissa ei käytetä peitelistoja.

Sisäänkäyntien tulee olla helposti löydettävissä. Sisäänkäyntien tulee viestiä sijainnistaan luonnollisella ja itsestään selvällä tavalla, ja niiden kohdalla voidaan käyttää poikkeavia materiaali- ja värivalintoja. Sisäänkäynnin tulee olla edustava.

Asunnot

Asuntojen rakentaminen osalla tontteja parantaa alueen turvallisuutta. Niille tonteille tulee rakentaa asunto, joilla se kaavan mukaan on mahdollista.

Asuminen tontilla edellyttää, että asunnolta on järjestetty yhteys virkistysalueelle, että asuinpiha on melulta suojattu, että oma piha-alue on riittävän tilava, ja sille on turvallinen kulku kadulta.

Energia- ja jätehuolto

Alueella tulee lämmitysenergiana käyttää maakaasua. Ilmastonmuutoksen hillintätavoitteen mukaisesti rakentamisessa kannustetaan matalaenergiaratkaisuihin. Jätteiden kierrättäminen järjestetään kiinteistökohtaisesti. Jätehuollosta vastaa Pirkanmaan Jätehuolto Oy.

 
Visuaalinen suunnittelu: Mainostoimisto Jyske 2008
© 2010 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy