| « takaisin | Tulosta | |||||
| Sivun sijainti: Etusivu » Asuminen ja ympäristö » Kangasalan Vesi -liikelaitos | ||||||
Kangasalan Vesi -liikelaitos
Kangasalan Vesi -liikelaitos toimittaa kaikille asiakkailleen hyvälaatuista pohjavettä Rikun alueella sijaitsevalta vedenottamolta ja keväällä 2008 valmistuneelta Raikun vedenkäsittelylaitokselta. Tietoa vesilaitoksestaKangasalan Vesi -liikelaitos on toiminut kunnan liikelaitoksena vuoden 2009 alusta lukien. Se huolehtii puhtaan veden jakelusta, jätevesien käsittelystä ja hulevesiviemäröinnistä. Laitos antaa palveluja n. 26 400 henkilölle. Kangasalan vesihuollon rakentaminen alkoi 1950-luvulla ja naapurikuntien kanssa on tehty aktiivista yhteistyötä 1970-luvulta lähtien. Tällä hetkellä talousvettä pumpataan Rikun ja Raikun alueilla sijaitsevilta pohjavedenottamoilta. Kangasalan verkoston jätevedet on vuodesta 1980 lähtien johdettu Tampereen viemäriverkostoon ja edelleen Viinikanlahden puhdistamolle. Sahalahden alueen jätevedet on tammikuusta 2011 lähtien johdettu Tampereelle käsiteltäväksi. Kangasalan kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelman 2004-2030 ja kartta on hyväksytty kunnan valtuustossa. Kehittämissuunnitelma Sahalahden alueen osalta teksti ja kartta.
Laitoksen osoite: Urheilutie 13 (hallinto ja sopimusasiat) Postiosoite: PL 50 36201 Kangasala |
lukema- ja omistajanvaihdos ilmoitukset vesilaskutus@kangasala.fi Liittyminen ja sopimukset Vesi- ja jätevesilaskutus / mittarien lukemailmoitukset /
Verkoston käyttö ja kunnossapito Käytön johto ja laitokset Vesilaitoksen johto
Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Marika Ranto |
|||||
| 11.2.2012 klo 17:32:01 | ||||||