http://www.ara.fi
sisältää hakulomakkeita.

Korjausavustukset

Korjaus -ja energia-avustukset

Korjaus - ja energia-avustuksia myönnetään valtion talousarviossa päätettävän valtuuden puitteissa. Avustuksia myöntävät osittain kunnat, osittain Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA). Avustukset maksetaan ARA:n varoista.

ARA antaa ohjeet avustusten hakemisesta, myöntämisestä ja maksamisesta sekä valvoo järjestelmän toimintaa kunnissa. Kunnat ilmoittavat hakuajan päätyttyä kunnan myöntämien avustusten osalta määrärahatarpeensa ARA:an, joka osoittaa määrärahaosuudet kunnille.

Hakuaika ja hakumenettely ovat valtakunnalliset. Kunnat julistavat avustukset haettaviksi ja hakemukset jätetään määräaikaan mennessä sille kunnalle, jossa korjattava kohde sijaitsee. Hakijana ja avustuksensaajana on yleensä korjattavan kohteen omistaja. Terveyshaitan poistamista ja hissin rakentamista koskevaa avustusta voidaan kuitenkin hakea ao. kunnan kautta ARA:lta myös normaalin hakuajan ulkopuolella.

Vuoden 2012 korjaus- ja energia-avustusten hakuaika päättyy 11.4.2012. klo 15 


Korjausavustukset

1) avustus vanhusväestön ja vammaisten asuntojen korjaamiseen
2) avustus terveyshaitan poistamiseen
3) avustukset yhtiöille suunnitelmalliseen korjaustoimintaan (kuntoarvio, kuntotutkimus, huoltokirja)
4) avustus liikkkumisesteen poistamiseen
5) avustus hissin rakentamiseen
 

Energia-avustukset

6) tarveharkintainen energia-avustus pientaloille, enintään kaksi asuntoa  
7) energia-avustukset vähintään kolme asuntoisille kiinteistöille energiakatselmuksen tekemiseen, rakennuksen ulkovaipan korjaamiseen, ilmanvaihtojärjestelmiin sekä lämmitysjärjestelmiin liittyviin toimenpiteisiin
8) energia-avustus uusiutuvan energian käyttöönottoon yksityisille ja yhtiöille

Kohdissa 1-2 ja 6 mainitut avustukset myönnetään sosiaalisin perustein.

Kohtia 1-2 ja 6 koskeviin hakemuksiin on liitettävä vero- ja palkka/eläketodistukset kaikista hakijaruokakuntaan kuuluvista henkilöistä. Kohtien 1-2 hakemuksiin on liitettävä lisäksi selvitykset hakijaruokakunnan omaisuudesta.

Korjaustoimenpiteitä ei saa aloittaa ennen kuin avustuksen myöntämistä koskeva päätös on annettu tai korjaustoimenpiteiden tarkoituksenmukaisuus on hyväksytty. Hakijan on selvitettävä ennen hakemuksen jättämistä korjaus-/muutostoimenpiteen mahdollisesti vaatimat luvat. Asuinrakennuksen on oltava ympärivuotisessa asuinkäytössä.

Kuntien korjausavustuksia käsitteleviltä viranomaisilta saa kaikkiin edellä mainittuihin avustusmuotoihin liittyviä hakulomakkeita sekä tarkempia tietoja hakemiseen ja hakuasiakirjoihin liittyvistä asioista. Myös ARA:lta saa lisätietoja lähinnä ARA:n myöntämistä korjausavustuksista.

Lisätietoja Kangasalan kunnan rakennusvalvonnassa antavat:

Toimistosihteeri Terhikki Melkas, puh. 040 133 6789
Tarkstusinsinööri Pirjo Palmu-Heinänen, puh. 050 550 9088
Linkki http://www.ara.fi sisältää hakulomakkeita ja ohjeita.